Kirja: Jumalten vasara – Saaga Led Zeppelinistä
Kirjoittaja: Stephen Davis (suom. Mika Järvinen)
Kustantaja: Johnny Kniga 2005
Lukija: -Juha-
Itse artisti tuskin enempää esittelyä kaipaa. Led Zeppelinistä lienee kirjoitettu teos jos toinen, joten lukijan näkökulmasta lienee haastavaa löytää se definitiivisin. Noh, tämän lukeminen toivottavasti auttaa asiaa. Ilmeisesti ensimmäinen versio teoksesta on julkaistu jo 1985 eli aikana, jolloin LZ:n saaga oli jo hiipumassa. Vuonna 1997 kirjoittaja täydensi teostaan puuttuvien vuosien osalta, mahdollisesti yhtyeen samana vuonna julkaistavaa arkisto-livejulkaisun myyntiä ryydittääkseen. Tosiasiallisesti nuo puuttuvat 12 vuotta eivät juurikaan merkittävää lisää yhtyeen ”saagaan” tuo, lähinnä täydentää yhtyeen jäsenten tekemisiä Led Zeppelinin hajoamisen jälkeen.
Itselleni Led Zeppelin ei ole koskaan ollut merkittävässä roolissa, ja mielestäni yhtyeen ansiot ovatkin modernin rock-musiikin puolella kuin raskaamman rockin puolella. Olen enemmän ”Black Sabbath” -mies, kuin Led Zeppelin tai Deep Purple. Jossain vaiheessa hyllyssäni toki oli lähes kaikki Zeppelinin vinyylit, mutta nykyään en omista kuin SEN LP:n sekä Mothership 2CD:n.
Kirja alkaa Jimmy Pagen syntymästä ja etenee kronologisessa järjestyksessä esitellen yhtyeeseen liittyvien jäsenten elämäntarinan aina siihen asti kun jäsen liittyy bändiin. Alun perin yhtye kiersi nimellä New Yardbirds, kunnes vaihtoivat sen Lead Zeppelinin kautta Led Zeppeliniksi. Alustustyö on tehty huolellisesti. Kirjan alussa on todella hyvin käyty brittiläisen populäärimusiikin historia ja Zeppelinin jäsenten kytkeytyminen siihen. Myös erityisesti Jimmy Pagen kuvio ennen Zeppeliniä on tuotu hyvin esille. Kuinka moni tiesi, että Page oli jo tunnustettu muusikko ennen Zeppelinin läpilyöntiä? Myös kuviot, jossa on mukana Eric Clapton, Jeff Beck ja moni muu aikalainen, on hyvin kirjoitettu. Teoksesta saakin hyvän kuvan, miten koko -70-luvun megasuosioita on jo pohjustettu 1960-luvulla. Tosiasiallisesti Led Zeppelnkin on ”vain” maan ykköskitaristiksi nousseen Pagen uusi tuleminen. Noh, aloittihan Zeppelin nimellä New Yardbirds, kun Pagen edellinen suureen suosioon noussut bändi oli The Yardbirds.
Kirja kulkee kronlogisessa järjestyksessä ja hyvin kuvattuna. Yhtyeen merkitystä niin musiikillisesti kuin ulkomusiikillisesti ei voi vähätellä. Kirjassa on mielenkiintoisella tavalla kerrottu, miten yhtyeen menestys on rakentunut kiertue kiertueelta ja levytykseltä. Koko keskeisin elinkaari tulee esille ja myös tunnelma vuosikymmenen lopulla, kun yhtyettä pidetään kehäraakkina, on hyvin käsitelty. En ole muiden vastaavien aikalaisten (pl. Black Sabbath, mutta sekään ei kyllä ole ”vastaava”) historiikkeja lukenut, joten seuraavat sanat pohjautuvat tähän kirjaan. Yhtyeen hedonistinen rock-elämä tulee hyvin esille ja yhtye saattoi jopa olla ensimmäinen, jolla menee kuppi niin nurin menestyksestä, että ilmeisesti mitään rajoja ei ole. Parikymppisillä miehenaluilla menestys kihahtaa hattuun ja millään elostelulla ei liene rajaa; ollaan kuolemattomia. Sanotaan että Zeppelin loi rock-kliseet, ja sen homman he tekivätkin perusteellisesti. Yhtyeen sikailulla ei ollut vuosikymmenen alussa kaiketi mitään rajaa ja kirjoittaja tuo hyvin avoimesti sekoilun, huumeiden vedon, alkoholin huolettoman käytön, naisten hyväksikäytön ja hotellihuoneiden rikkomisen esiin. Taitaapi olla niin että määritelmä: sex, drugs & rock´n´roll on nimenomaan Led Zeppelinin lanseeraama. Erityisen ansiokasta on juuri se, että kirjoittaja kirjoittaa tästä teemasta suht avoimesti; lieneekö ajatuksella että rikokset ovat vanhentuneet. Esillä on mm. Pagen suhde 14-vuotiaaseen tyttöön ja sen salaaminen kaikin mahdollisin keinoin sekä rumpali Bonzon yritys raiskata lentoemäntä kesken lennon. Ja nämä vain jäävuoren huippuna.
Kirjassa tulee hyvin esille yhtyeen laajempi vaikutus musiikkimaailmaan. Esimerkiksi yhtye oli ensimmäinen, joka asetti kiertuepalkkioille omat ehdot sekä oli myös ensimmäinen yhtye, joka perusti oman levy-yhtiön ja julkaisi levyjään sen kautta. Viimeksi mainittu tietenkin aiheutti kärhämää ja vastakkainasettelua sen aikaisessa maailmankuvassa ja ymmärrettävästi. Suuret levy-yhtiöt halusivat pitää asemansa ja lypsävän lehmänsä. Sittemmin Swansong-yhtiö julkaisi useita miljoonamyyntiin yltäneitä levyjä.
Luettavuudeltaan teos on hyvn kirjoitettu ja käännetty. Teosta lukee sujuvasti ja tarinankuljetus on mielenkiintoista. Ainoa kompurointi lienee siinä, että kirjoittaja on halunnut korostaa Jimmy Pagen kiinnostusta ”mustaa magiaa” kohtaan ja vetelee jossain määrin omia johtopäätöksiä sen vaikuttavuudesta. Lienee tosiasia, että Page näihin asioihin jossain määrin tutustui ja seurasi ”esikuvansa” Aleister Crowleyn jalanjälkiä. Itseäni kuitenkin häiritsi aiheeseen liittyvät yhteenvedot yhtyeen lähipiirin tapahtumista, sillä se on aika vahvaa spekulaatiota. Eiköhän Bonhamin kuolema johtunut ihan vaan silkasta alkoholin väärinkäytöstä ja ennemmin tai myöhemmin jollekin yhtyeen jäsenistä olisi niin käynyt huomioiden kiertueilla valittu elämäntyyli. Tällä kertaa se oli Bonham, mutta olisi se saattanut myöhemmin olla joku muukin, myös Page.
Vaikka itse yhtye ei kiinnostaisi, niin teos on viihdyttävä ja erinomainen esimerkki hyvin kirjoitetusta ja kootusta elämäkerrasta. Teoksen lopussa on hyvin kattava lähdeluettelo (viisi sivua kahdella palstalla) sekä discografia. Lisäksi suomentaja on täydentänyt ansiokkaasti puuttuvat vuodet 1997-2005 lähinnä todeten, mitä yhtyeen jäsenille tuona aikana on tapahtunut.
Suomentaja on muutoin tehnyt hyvää työtä, mutta muutamassa kohdassa jäi asiasisältö sen verran epätarkaksi, että ilmeisesti kääntäjäkään ei ole aivan asiaa ymmärtänyt. Näillä ei sinällään ole kokonaisuuden kannalta merkitystä, mutta hieman jäin välillä hämilleen, että mitähän kirjoittaja oikeasti on tahtonut sanoa.
Eli: jos luet Led Zeppelinistä yhden elämäkerran, olkoon se tämä. En tiedä mitä muut teokset voivat enää tuoda lisää tähän kokonaisuuteen. Tuntuu, että kaikki sanominen on sanottu ja rehellisyyden puutteestakaan ei voida syyttää. Ihmettelen, mahtaako joku löytää vielä sellaista törkyä, mitä ei tähän ole kirjoitettu ja kiinnostaako sekään enää ketään tämän jälkeen. Eiköhän viesti tule selväksi. Kirjassa ei ole kuin kolme huonoa mustavalkokuvaa yhtyeen jäsenistä ja näillä tiedoilla luulen, että kuvia kyllä löytyisi kaikilta vuosikymmeniltä/levytyksiltä, joten sitä pidän puutteena. Joten tuon ollessa ainoa selkeä puute, arvosanaksi annan 9.
Ps. SE levy on tietenkin yhtyeen neloslevy, jolla ei taida virallista nimeä olla.
Thank You For Your Vote!
Sorry You have Already Voted!
