Avainsana: indiana jones

Elokuva: Indiana Jones and the dial of destiny
Ensi-ilta: 28.6.2023
Ohjaus: James Mangold
Pituus: 155 min

Katsojana: -Juha-

Okei…Harrison Ford, Stetson, nahkaruoska, arkeologinen artefakti ja natseja…Suomen hallituksen kokous siis…ei vaan uusi Indiana Jones-leffa.

Elokuvasarjan viidennessä osassa, jota jostain syystä ei ole suomennettu levitykseen, tarina on aika yksiselitteinen: natsit ovat löytäneet historian kirjoista Arkhimedeen keksimän arkeologisen laitteen joka auttaisi valloittamaan maailman (yllätys). Natsien harmiksi Arkhimedes oli itse tajunnut laitteen vaarallisuuden ja oli pilkkonut sen kahteen osaan, joita yllätys, yllätys, sitten elokuvassa jahdataankin loppuun asti. Elokuvan ingressinä toimii alkukohtaus, jossa Indiana on ystävänsä kanssa löytänyt laitteen ensimmäisen osan ja saanut sen vietyä natseilta vuonna 1939. Sen jälkeen siirrytäänkin ajassa 1960-luvun loppuun, josta alkaa seikkailu elokuvasarjalle ominaisten käänteiden kautta eri puolille maailmaa.

Tarina on siis yksinkertaisuudessaan siinä, mutta mitä leffan hurja pituus 2,5 tuntia sitten pitää sisällään? Elokuvan pituuden osalta asian olisi varmasti voinut kertoa ytimeikkäämmin, nykyään valitettavasti elokuvissakin näyttää pätevän sääntö ”enemmän on enemmän” ja näitä mammutteja joudutaan sitten tunnista toiseen katselemaan elokuvissa. Toisaalta tällä kertaa 2,5 tuntia meni kohtuumukavasti, joten tyhjäkäyntiä ei juurikaan ollut. Elokuvan tuotantoyhtiönä oli Disney ja se selittänee osin alaikärajaystävällistä sisältöä, mutta myös tarinan seikkailullista luonnetta. Kaukana ollaan ajasta, jolloin elokuvasarjassa suli naamoja lähikuvassa, lentokoneen potkurit halkaisivat ihmisen kahtia tai sydän revittiin rinnasta ulos. Nyt ollaan 2000-luvulla ja kauppa se on joka kannattaa; lippuja pitää myydä, vaikka sisällöstä sitten jouduttaisiin tinkimäänkin. Ihmisiä…anteeksi…natseja teilataan surutta vieläkin, mutta nehän eivät olleetkaan ihmisiä. Tuotantoyhtiön huomioiden asia lieneekin ilmiselvä, enemmän seikkailua, vähemmän groteskia kuvastoa. Harmi, koska etenkin kahdessa ekassa osassa elokuvan visuaalisuus palveli elokuvan teemaa oikein hyvin. ”Liiton arkin” avaamisesta sietikin saada julmimman mahdollisen kohtalon.

Kadonneen aarteen metsästäjät oli toki SE seikkailuelokuva, joka määritti genren, mutta tämän elokuvan pääosassa olisi voinut yhtä hyvin olla Nicholas Cage ja elokuvan nimi National treasure tai jokin muu vastaava. Harrison Ford digitaalisesti nuorennettuna ja tuttuun rooliin, niin saadaan hittituote, joka tunnetaan.

Elokuvasarjan kahdessa viimeisessä osassa käsiteltiin jo kohtuulennokkaita teemoja, joten maanläheisemmän lähestymistavan sijasta tarinassa yritettiin ilmeisesti ylittää aiemmat saavutukset utopian osalta ja mentiin vieläkin pidemmälle…aikamatkustukseen. Siihen asti elokuva oli vielä jossain määrin järkevä, mutta allekirjoittaneelle liika on liikaa. Vaikka yksi suosikeistani onkin Terminator-sarjan pari ekaa, niin Indiana Jonesiin ei tätä olisi pitänyt sotkea. Ja merkittävimmältä osin siksi, että käsikirjoitus ei kantanut loppuun asti siltä osin, mitkä olisivat mahdolliset vaikutukset historian kulkuun ja siksi elokuvan loppu hieman vesittyikin. Pahoittelut mahdollisesta juonenkulun paljastuksesta.

Kaikkinensa kelpoa elokuvaviihdettä, mutta ylipitkä elokuva ja hieman l-i-i-a-n utopistinen loppu, ei tämä mikään Terminator kuitenkaan ole. Lievä pettymys sarjan päätösjaksoksi, joten arvosanaksi joudun antamaan 7/10.