Kategoria: heavy metal

Arviointi: Juha

Kuuntelin tässä päivänä eräänä Black Sabbathin Born again LP-levyä. Toisinaan kun keskityn musiikkiin, pyörittelen kansia ja sanaliitteitä käsissäni ja analysoin levyä. Olen törmännyt useasti siihen että tämän levyn kantta pidetään erityisen rumana ja se sai tarttumaan tähän aiheeseen. Onko ko. kansi oikeasti ruma ja löytyykö markkinoilta hyviä haastajia?

Mielestäni kansi sopii teokseen oikein hyvin: yhtyeen vokalisti vaihtui ja siten levyn nimi voi viitata uuteen alkuun; toisaalta vauvan kuva kannessa kuvastaa syntymää ja demoninen ulkoasu voisi viitata genreen. Tosin siltä osin luulen että levy-yhtiön markkinamiehet analysoi genressä tapahtuvia muutoksia ja siten halusivat ”päivittää” Sabbathin kuvastonkin vastaamaan sitä. Noihin aikoihin genren kuumin nimi oli satanistisella ulosannillaan läpilyönyt Venom ja hyppäsipä Iron Maidenkin tuohon imagoon Number of the beast-levyllään ja teemallaan. Levyt myivät kuin leipä ja siihen rahaliikenteeseen haluttiin mukaan…

Sitten asiaan: miten sitten rajata aihetta. Aivan hirveitä kammotuksia on julkaistu genrestä riippumatta tuhansia ja tuhansia, jo pelkistä artistin pärstäkerroin kannessa-aiheesta saisi listauksen aikaiseksi. No lähdetään siitä että otetaan genreksi tuo omin eli hevimpi meininki. Rajataan vielä siten, että otetaan mukaan vain ne levyt mitä omasta hyllystäni löytyy ja karsitaan vielä sen verran että otetaan mukaan vain LP-muodossa olevat ja pelkästään siksi, että siinä koossa nämä pahimmat kuvotukset nousevat erityisesti esille. Rajataan vielä siten, että jätetään live-levyt myös pois, koska useasti bändin jäsenet survovat kanteen omia kuviaan ja valitettavasti mitä oudoimmissa asennoissa, joten jotta tästä ei tulisi pelkästään livelevy-täytteinen, on asiallista rajata nekin pois. Koska levyjä löytyi kohtuullinen määrä niin artistien helpotukseksi olen laittanut rajauksen että vain yksi levy/artisti. On yhtyeitä jotka pärjäisivät tällä listalla useammallakin teoksella. Toki täytyy myös muistaa että joissain tapauksessa kannen sisältö perustuu tarkoitushakuisuuteen sekä ehkä on tyylisuuntaan sidonnaistakin esim. paskat grunge-levyjen kannet, joita en siedä katsoa yhtään, eikä tarvitsekaan koska en niitä omista pl. ne jotka tältäkin löytyvät.

Pitäkää hauskaa ja jos huomaat että joku keskeinen rumilus puuttuu, niin laita viestikenttään. Todennäköisesti sitä levyä ei minulla ole luultavasti perustellusta syystä…

Enpäs laitakaan näitä mihinkään ”parhaus”-järjestykseen, aika hankala näitä on vertaillakin, joten tässä tulevat mainitut hirvitykset ja aakkosjärjestyksessä. Tai…no nostetaan selkeä ykkönen erikseen, koska se on helppo valinta ja löytyy listauksen lopusta:

Accept: Balls to the wall (1983)

Ruman kannen lisäksi tsekatkaa discogs-linkin takaa löytyvä kuva levyn sisäpussista, joka jatkaa kannen teemaa. Kantta kun katsoo, niin herää kysymys että mitä tällä on haluttu viestittää; en välttämättä ostaisi kannen perusteella. Siinä mielessä kansi ei ole epäonnistunut, että kun yritetään tehdä lavastettu valokuvapohjainen kansi, niin hyväkin idea voi epäonnistua surkeasti ks. tämä listaus. Tämä on kuitenkin ”taiteellisesti” kohtuullisen onnistunut. Mielestäni ei vaan sovi juuri tälle levylle. Musiikillisesti levy on julkaisuvuotensa top10 tuotos ja yhtyeen paras, täynnä rehtiä 1980-luvun heavy metal-musiikkia. Eli ei ole koiraa karva(iseen reiteen)an katsominen. Todettakoon vielä loppuun, että kannen idea on lähtöisin yhtyeen naispuoliselta managerilta, joka käytti taiteilijanimeä Deaffy.

Apostle of Solitude: Last sunrise (2010)

Jälleen kansi, jossa ajatus on tähtitieteellisesti edellä toteutusta. Varmasti suunnittelijalla ollut hienokin asetelma mielessä ja levyn nimeen sopiva asiasisältö, mutta niinkuin hyvin useasti; valokuvasommittelu ei aina onnistu. Aseet eivät edes ole viritettyjä…

Black Sabbath: Never say die (1978)

Ei voi mitään, joudun listaamaan kaikkien aikojen suosikkiyhtyeeni tälle listalle. Sabbathilta olisi ollut toinenkin käypä levy (Sabotage), mutta otetaan yhtyeen tuotannon luotaantyöntävin kansi tällä kertaa. Jälleen kerran valokuvakansi, jonka sanomaa on pakko jäädä ihmettelemään. Ehkä julkaisuajankohtana tässä oli jotain näkökulmaa, mutta tänä päivänä katsottaessa kansi on kyllä vanhentunut enkä millään löydä teemaa nimen ja kuvituksen väliltä. Musiikillisesti maailman kahdeksan parasta levyä on Black Sabbathin kahdeksan ekaa, joihin tämäkin siten lukeutuu, joten siltä osin levyn olemassaolo hyllyssäni on perusteltua. Levyn päättävä A Hard road on yksi kaikkien aikojen top10 Black Sabbath-kipaleista, joten sävelkynä ei yhtyeeltä todellakaan ollut tylsistynyt.

Disease Concept: Your destroyer (2013)

Okei, sludge-miehet asialla ja kannesta pitäen liikutaankin sellaisessa räässä ja epäpyhyydessä, että varmasti ne, joita asia ei koske, osaavat pysyä tästä erossa! Kansi tukee musiikillista antia ja asiaan perehtyneet tietävät mitä saavat. Valitettavasti taiteellinen ansio on ”piirsin yläasteella riivatun kuvan kuviksen tunnilla ja jouduin rehtorin puhutteluun”-tason esitys. Levyn avaa kappale nimeltä ”Life is shit” – ei lisättävää!

Exodus: Bonded by blood (1985)

Meinasi fanilasit olla päässä listatessani ja tämä ”kaameus” oli jäädä listauksesta pois. Levyhän on yksi kaikkien aikojen thrash metal-klassikoista, ja siten arvostelun yläpuolella. Mutta…nyt kun tätä oikein ajatuksella katsoo, niin onhan tämä aika hirvittävä tuotos. En oikein tiedä, hahmojen anatomiakin on pielessä. Jos jotain hyvää, niin toisen vauvan kasvojen kauhistunut ilme on onnistunut. Myöhemmässä painoksessa (1989) kansi sensuroitiin omituiseksi sutuksi, eli tilanne ei parantunut. Lisäksi olen aina ihmetellyt mistä himputin suttukirjaimista bändin logo koostuu?

Flotsam & Jetsam: Doomsday for the deceiver (1986)

Okei, yksi kaikkien aikojen paskimmista. Jos listaisin numerojärjestykseen, niin tämä olisi top3:ssa. Mistä näin huono taitelija on löytynyt? Kaksi surkeasti piirrettyä monsteria painii keskenään, onkohan yhtyeeltä kysytty mielipidettä lain? Todettakoon että en enää omista tätä levyä. Aikoinaan ostin sen tasan yhdestä syystä: levyllä soittaa bassoa Jason Newstedt-niminen kaveri, jonka seuraavan siirron varmasti kaikki tätä lukevat tietävät ja se oli myös syy, joka herätti kiinnostuksen tätä levyä kohtaan. Musiikillisesti peruskasarithrashia ja jos Jason olisi yhtyeessä jatkanut, olisi se saattanut nousta seuraavalle tasolle. Yhtyeen kakkoslevy No place for disgrace näyttää että yhtyeellä olisi potentiaalia ollut. Todettakoon että Jasonin kappaleita on kyseisellä levyllä.

Grief: Torso (1998)

Joissain tapauksissa kannen rujous on tarkoitushakuista ja tietoinen valinta ja jossain määrin genreen sidonnainen. Nyt ollaan em. teemojen parissa. Sludgeksi tätä kutsutaan ja tällä kertaa musiikillinen anti ja kansikuva kuvaavat hyvin toisiaan. Musiikki ei ole kaunista eikä kaupallista, joten ei tarvitse kannenkaan olla. Joten kyse ei ole samanlaisesta ”sattumasta” kuin esim. tuo Flotsam & Jetsamin kansi. Todettakoon että tämä yhtye välttää hyvää makua yleisesti kaikessa kansitaiteessaan.

Iron Man: The Passage (1994)

Jälleen kerran epäonnistunut valokuvakansi, jolle en löydä älyllistä selitystä. Ehkä vielä heikompi esitys kuin tuo Yngwien levy hieman jäljempänä. Yhtyeen kitaristi epätarkassa kuvassa livenä. Mitäs tällä sutulla halutaan viestittää? Harmi, koska kannen perusteella en tätä ostaisi, mutta yhtye itsessään on legendaarista Maryland doom metal porukkaa ja tämä levy yhtyeen korkeatasoisin levy. ”Good clean Maryland doom you can trust!”

Jimsonweed: Ghosts of Kopli (2016)

Okei, pistetääns yhtyeen keulakuvan pärstä kanteen ja kieli pihalle. Ei jatkoon! Ei muuten ole musiikillisestikaan kummoinen saavutus ja jossain vaiheessa siirtynee minulta eteenpäin. Harmi, koska yhtyeen täysipitkä Invisible plan (1996) on yksi hienoimmista saavutuksista suomalaisen raskaamman rockin kentässä. Tätä ei muuten ole julkaistu kuin LP-levynä.

Judas Priest: Defenders of the faith (1984)

Sarjassa monsteri levyn kannessa, jossa ei ole mitään tolkkua. Tietystä taiteellisesta näkökulmasta kuvan monsterissa on tyyliä, mutta ei välttämättä sovi älppärin kanteen. Yksi hienoimmista Priest-levyistä musiikillisesti ja joku voisi tulkita tämän levyn nopeutta esiasteena tulevalle speed metal (ehkä jopa thrash metal) ilmiölle. Yhtyeen katalogista tälle listalle olisi kuulunut tulla ”Turbo”, mutta koska levyä ei hyllyssäni ole, laitan tämän sen sijaan. Levyn kakkosraita Jawbreaker EI kerro kivikovasta makeisesta saati väkivaltaisesta käyttäytymisestä, vaan erektiosta, joka on niin kova että suihin otettaessa se murtaa leuan. Hieno kappale!

Yngwie J. Malmsteen´s Rising Force: Marching Out (1985)

Oli melko varmaa että tätä aihetta kun alan käsittelemään, niin tämän miehen tuotos tältä listalta löytyy. Kysymys olikin että mikä. En ole mikään ”taiteilijan naama levynkannessa”-fani ja valokuvakannesta ei välttämättä löydy samanlaista detaljitason irrottelua kuin kuvitetuista kansista. Tähän kanteen on lätkäisty ilman mitään suurempaan itsekritiikkiä taitelija kurittamassa keppiään kummallisessa asennossa ja kaiken lisäksi viel suht epätarkassa otteessa. Oliko kannen suunnittelussa kyse ajankohdan trendistä vai kritiikin puutteesta, mene ja tiedä. Onko tämä sitten ruma vai muuten epäonnistunut kansi, mutta listaan sen silti. ”Ynkän” -1980-luvun soolotuotanto sen sijaan on instrumentaali/kitaratilu/hard rockin riemujuhlaa ja tämä levy sisältää Ynkän viruoositaidetta koko rahalla. Kyllä Ynkkä on ehdottomasti tämän taiteenlajin yksi suurimmista! Myönnettäköön lisäksi että Ynkällä on tuotannossa ainakin yksi todella hieno kansi: Trilogy. Mutta se onkin maalattu kansi joka jatkaa fantasia-aiheista teemaansa tyylikkäästi takakanteen. Himputti, se levy olisi pitänyt julkaista gatefoldina (=avattavat kannet).

Melvins: 8 songs (1986/1991)

Tässä ei ole edes taidettu yrittää. Siksi siis mukana. Lätkäisty huono kuva yhtyeestä ja biisin nimet kanteen ja valmista! Levy on uusintajulkaisu yhtyeen ensimmäisestä 7” sinkusta parilla lisäbiisillä täydennettynä. Jotkut yhdistävät tämän yhtyeen grunge-liikkeeseen, ehkä sen takia että Kurt Cobain toimi yhtyeen roudarina ennen oman yhtyeen perustamista.

Mentors: Up the dose (1986)

Noh niin…Hyvän maun vastaiset taistelijat, Räsäsen Päivin houseyhtye, Mentors onkin yllättäen päässyt tälle listalle. Nyt käydään jo sitä keskustelua että missä menee ruman ja hyvän maun raja tässä taiteenlajissa. Aiemmin totesin että Grief välttää hyvää makua kansitaiteessaan, totta sekin, mutta tämä yhtye vasta siinä tehtävässä onnistuukin! Lienee tarpeetonta sanoa että tämän yhtyeen ”taiteen” parissa puhutaan tarkoitushakuisuudesta. Kaikesta ulkomusiikillisesta asiattomuudesta huolimatta täytyy todeta että yhtyeellä on musiikillisia ansioita…noh, jos ei haluta lyriikkapuolta analysoida, niin muutoin ihan toimivaa sävelteosta.

Ps. Kannessa oleva ”emäntä” on aikuisviihdetaiteilija Candye Kane, joka 1990-luvulta alkaen kuolemaansa (2016) asti levytti jazz/blues levyjä. EN ole tutustunut hänen taiteeseensa…

Metallica: St. Anger (2000)

Siinä vaiheessa on tienattu liikaa miljoonia, jos kaikenlainen tolkku häviää taiteesta. Sen lisäksi että levyn sisältö on silkkaa **skaa, niin eipä kannen osaltakaan voida juhlia. Ja tekijänä sama nimimies, joka on vastannut yhtyeen kuvastosta useassa muussa yhteydessä. Ei näin!

Mountain Throne: Serpent´s Heathland (2010)

Anteeksi, mutta kenen lapsi tämän piirsi?

Motörhead: Overnight sensation (1996)

Onnittelut lienevät paikallaan! Se ainoa Motörheadin kansi, jossa ei ole Snaggletoothia, niin kelpaa kuin kelpaakin esim. tämmöiselle listalle. Sillä kelpaisi myös pyyhkiä **rseensä! Ja Lemmyltäkin ajettu viikset pois; tällä ei voi olla kuin kaupallista tarkoitusperää. Kolme rumaa Teroa kannessa, yksi kessuttelee tupakkaa ja kaksi möllöttää muutoin kuin eivät uskoisi olevansa mukana tällaisessa **skassa. Epäonnistunut valokuvakansi ja erityisen moitittavan tästä tekee juuri se, että kyseessä on Motörhead ja ilman Snagglea. Entäs sitten se musiikki? Ajalleen tyypillistä Motörheadia eli bulkki-Motörheadia, eikä jää historiankirjoihin millään tasolla kummoisena levynä.

Ozzy Osbourne: Diary of a madman (1981)

Ozzy maskeerattuna sekopääksi…ei kai se maskeerausta tarvi? Ei huonoimmista valokuvakansista, itseasiassa kannen tarina on ihan osuva, olisiko sittenkin pitänyt listata seuraava levy, Bark at the moon?

Pantera: Reinventing the steel (2000)

Sarjassamme epäonnistuneita lavastettuja valokuvakansia. Siis mitä HÄ! Näillä miljonääreillä luulisi olleen varaa ja tahtotilaa panostaa kanteen, niin lopputuloksena oli tämä. Oikeastiko tässä oli parasta mitä oli tarjolla?! Tätä ei voida laittaa senkään piikkiin että oltiin trenditietoisia trendintappajia (ks. tätä edeltänyt levy) ja että voitiin tehdä epäkaupallinen levynkansi koska voitiin. Kannessa olevan shortsijampan uran kohokohta lienee tässä. Levyn nimi lienee peruja siitä tosiasiasta että Pantera tosiaan ”loi” metalligenren uusiksi ja uuden musiikkityylin Vulgar display of power-levyllä. Aikoinaan puhuttiin asennemetallista, sittemmin on kait keksitty jokin uusi ilmaisu. Siinä mielessä levyn nimi on epäonnistunut, että turha sitä enää vuosikymmenen päästä markkinoida metallin uudistamisena. Tällä levyllä ei sellaista musiikillista otetta ole, että jotain uutta tarjottaisiin. Tämä oli Panteran Anselmo-kauden heikoin esitys ja itse painin vähän väliä sen kanssa, että laitanko myyntiin. Ja luonnollisena jatkumona tälle yhtye hajosikin, reinventatkaa sitä!

Riot: Narita (1979)

Okei, mitä tässä tapahtuu??? Norppanaamainen sumopainija ison kirveen kanssa siis HÄ! Miksi tämä levy on hyllyssäni, sisältökin perus amerikkalaista aikansa hard rockia? Yhden biisin takia; A-puolen päättävä nimikkokappale on todella hieno ja hyväntuulinen instrumentaali jota voidaan pitää napakymppinä. Kansi kuitenkin on aivan hirveä ja tämän listauksen top5-osastoa!

Saint Vitus: Hallows victim (1985)

Onko tässä sitten yritetty imitoida Queen II-levyn kantta, niin siinä missä Queen onnistui, epäonnistui Vituksen pojat pahasti. Ei tämä varsinaisesti ruma ole, mutta surkeasti vain toteutettu. Epätarkka kuva ja epäonnistunut rajaus. Musiikki taas on täyttä asiaa: pioneerityötä doom metallin saralla.

Screaming Trees: Even if and especially when (1987)

Aaargh…aina inhoamaani valokuva bändistä levynkantena-sarjaa. No mikä tässä on pielessä, yhtyehän on yksi suosikeistani. No ensinnäkään en ymmärrä mitä kuvassa tapahtuu ja miten se liittyy levyn musiikkiin. Mitä kannella on haluttu viestittää? Kuvaussessiossa lienee otettu ”muutama” otos, niin miten on tähän päädytty? Liikuttaneen minulle hämärällä osa-alueella, joten tyydytään vain listaamaan tämä tänne ja toteamuksella että onhan **ska kansi!

Skogen Brinner: 1^st (2013)

Aaaarggh!!! En olisi kuunaan ostanut tätä levyä ja nimenomaan kannen takia, mutta olin jostain lukenut yhtyeen soittavan -70-luvun henkistä stonerjunttaa ja siksi olin toiveikas sisällön suhteen ja otin riskin. Noh, musiikillisesti kuvaus ehkä osui oikeaan, mutta oli sitten kait liian löysää minulle. Mut haukutaans toi kansi kuitenkin. Kyseessä on gatefold eli avattava kansi, jossa kuva on pystysuunnassa eli etukansi ei vielä kerro kaikkea. Mutta valitettavaa on, että asia itseasiassa pahenee kun kannen avaa. Koska silloin avautuu se tosiasia että joku idiootti jammaillee (pahimmassa skenariossa tämän yhtyeen) musiikin tahtiin ja se on kaikista maailman valokuvista päätetty sitten laittaa kanteen. Mitä helvettiä nyt taas! No joo, kuva on laadusta päätellen mahdollisesti 1970-luvulta, lieneekö perhealbumista, mutta sitä en silti ymmärrä mitä himputtia se tekee levyn kannessa?

Slough Feg: Animal spirits (2010)

Silloin kun artisti pitää kiinni kaikesta taiteellista vapaudestaan, pitäisi sitä arvostaa. Mike Scalzi, joka on tämän yhtyeen kantava voima, on tosiaan pitänyt taiteensa otteessaan. Eli musiikin lisäksi hänellä on ollut tarve tuottaa myös kansitaide. Ja kuvassa näettekin lopputuloksen. Saatte myös itse päättää kuuluuko esitys tälle listalle. Kannessa on vapaalla kädellä piirretty jonkinlainen uskonmies; onko kyse taiteesta ja siten kritiikin ulkopuolella, vai onko kyse tosiasiallisesti vajaasta kuvataiteellisesta osaamisesta? Jälleen kerran selkeästi mielipideasia. Musiikki on tyylikästä tämän ajankohdan US metallia, jota ei sen kummemmin tarvitse alaluokitella. Discogs käyttää termiä folk metal, oma näkemykseni ko. genrestä kyllä poikkeaa tuosta. Knoppitietona tuotakoon ilmi että Scalzin päivätyö on filosofian professorina Kalifornialaisessa yliopistossa.

Sodom: Sodom (2006)

Otetaan yhtenä huonona esimerkkinä tämä, mitä tulee digitaaliseen kuvitukseen. Näitä vastaavia on genre täynnä, mutta onneksi omassa hyllyssäni ei näitä montaa ole. En oikein saa irti mitä tällä on haluttu sanoa. Kyseessä on yhtyeen nimikkolevy, mielikuvituksenko puutetta ja olisiko yhtyeen musiikillinen historia huomioiden voinut olla hieman kunnianhimoisempi? LP:n kansikoko on hyvin onnistuttu hyödyntämään, nimittäin CD:n kansipaperissa tästä ei oikein hyödy kukaan. Musiikillisesti Sodom on päivittänyt materiaalinsa tähän päivään, joten kyse on perus 2000-luvun thrash metallista. Itse asiassa nyt kun levyn kuuntelin läpi, jouduin toteamaan että poistoon menee…

Stone: No anaesthesia! (1989)

Pistetääns tunteet nyt sivuun ja ajatellaan täysijärkisesti asiaa…on onnistuneita kuvasommitelmia ja sitten epäonnistuneita hyvästä ajatuksesta huolimatta. Nyt ollaan viimeksimainitun parissa. Ajatus levyn nimestä ”ei puudutusta” ja hammaslääkäristä on hauska. Mutta, miten asia tuodaan kuluttajalle ilmi, onkin se taiteenlaji. Tässä tapauksessa toteutus valitettavasti on aivan kaamean surkea. Toki ymmärrän että minimibudjetilla on liikuttu, kun bändin jäsenet ovat poseeraamassa. Ovatko saaneet tulla kuvaamaan sukulaisen tai vastaavan työpaikalle ruokatunnin ajaksi ja siten pitänyt olla ripeitä ja selvitä muutamalla otoksella. Lisäksi ”hammaslääkärillä” on työvälineenään akkuporakone kädessään, kas kun ei ruuvipenkki päässään… Musiikki lienee jokaiselle itseään kunnioittavalle alan harrastajalle tuttua, joten ei siitä sen enempää, nyt ollaan kansitaiteen parissa.

Venom: …tear your soul apart MLP (1990)

Aah…taas mennään. Ties kuinka mones valokuvakansi tällä listalla ja tämä tuskin on edes kyseenalainen millään tasolla. Yhtyeen ”uusi” vokalisti naama täyteen suhrua ja putkenpätkää(?) ja levyn kanteen, eikö niin? Ja kuristaa ketjulla itse itseään…mikä tässä on pielessä? Positiivisena detaljina nostettakoon kahden rautakoukun repimän ”ihon” alta paljastuva pentagrammi, joka siis liittyy yhtyeen historiaan. Historiaan on näemmä jäänyt yhtyeen hieno logokin, joka tosin palautui pian takaisin käyttöön. Musiikillisesti hieno välityö uuden vokalistin kanssa.

The Wildhearts: Earth vs. The Wildhearts (1993)

Yksi kaikkien aikojen top10-levyistäni…siis musiikillisesti. Kansi puhuu puolestaan ja ymmärtänette miksi on mukana tässä teemassa. On onnistuneita valokuvasommitelmia…ja sitten näitä. Tuotakoon se ilmi, että tämä asetelma perustuu tarkoitushakuisuuteen kuten koko levyn nimikin, että siinä mielessä ei ole kyse vahingosta tai levy-yhtiön oudosta päätöksestä. Musiikki, kansi ja levyn nimi edustaa yhtyeen sen aikaista asennetta: haistakaa kaikki *****! Kansi edustaa tyylipuhtaasti määritelmää: ruma kansi!

Okei ja sit se TOP1:

Type O Negative: Origin of the feces (1992)

Noh näitte kannen: aika itsensä myyvä, eikö? Kuvassa näkyvä rööri on yhtyeen basisti-laulajan (RIP Peter vaan) ja tietenkin täysin tietoisesti tehty. Oma näkemykseni on se, että kysessä on yhtyeen terveiset kaikille niille, joiden takia keikkoja peruuntui erityisesti Euroopassa, kun ostava yleisö ei ymmärtänyt ihan yhtyeen debyyttilevyn sisältöä… Kyseinen ”livekään” ei ole live, vaan studiossa laadittu kooste yhtyeen ekasta levystä yleisöäänillä höystettynä. Tuo eka (Slow, deep and hard) oli tosiasiallisesti demo, joka lyötiin levylle ja Peter ei ollut täysin tyytyväinen siihen ja siksi teki ”uudet” versiot ekan levyn lauluista, muuttaen ne ”live” muotoon, jotta ostava yleisö saisi jotain uutta. Uutena oli myös Jimi Hendrix-cover muutettuna muotoon Hey Pete. Joku hermostui tästäkin kannesta! Musiikillisesti levy on korvakarkkia niille, jotka ymmärtävät äärivihaista hardcoremättöä. Tämä ei siis ole mitään goottirockia, johon yhtye on myöhemmissä yhteyksissä sotkettu. Myöhemmällä painoksella (1994) kansi olikin sensuroitu kokonaan ja mukaan oli ympätty Black Sabbath cover Paranoid, jota voidaan pitää tyylipuhtaana esimerkkinä hienosti toteutetusta coveroinnista! Näin niitä tehdään!