Kuukausi: syyskuu 2023

Kirja: Sang
Kirjoittaja: Elina Pitkäkangas
Kustantaja: WSOY 2022

Lukija: Maija

Tartun melko usein nuorille suunnattuun kirjallisuuteen. Välillä ajatuksenani on löytää jotain mielenkiintoista luettavaa omille lapsille, välillä luen tätä kirjallisuuden lajia puhtaasti omasta kiinnostuksesta. Elina Pitkäkankaan Sang kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Lukukokemuksena se ei oikeastaan tunnu YA-romaanilta, eli kirjalta, joka on pääasiassa suunnattu nuorille aikuisille. Sen teemat eriarvoisuudesta ja vallankäytöstä ovat voimallisia, ja niitä on käsitelty varsinkin kirjan loppupuolta kohden melko rankasti ja väkivaltaisesti. Mielestäni kirja sopiikin ehkä parhaiten lukioikäisille ja sitä vanhemmille, myös aikuisille, mutta yläkouluikäiselle pojalleni en sitä vielä suosittelisi.

Samalla tavoin kuin tämä romaani tietyllä tapaa pakenee nuorten kirjallisuudelle tyypillistä kategorisointia, on sen maailmakin jotain muuta kuin perusfantasiaa. Se on oikeastaan scifin, fantasian ja historiallisten romaanien mielikuvituksellinen sekoitus. Vahvimmillaan romaani mielestäni on miljöön ja tunnelmien kuvailussa. Itäistä Fusangin maailmaa kuvataan niin monimuotoisesti ja rikkaasti, että se tuntuu todelliselta.

Kirjan päähenkilö on nuori mies, Kong Dawei, joka työskentelee bianfuna, salakuljettajana. Onnettomien sattumien kautta hän päätyy Valkoisen Tiikerin klaanin julman valtiattaren palvelukseen eteläiseen pääkaupunkiin. Hän menettää vapautensa, mutta säilyttää yhteyden Qiu-haukkaansa ja sitä kautta toivon yhteydestä kotikyläänsä ja menettämäänsä Dray-rakkaaseen. Kong Dawei on sympaattinen, mutta saamattomuudessaan ajoittain myös ärsyttävä päähahmo. Välillä kirjan juonta olisi ollut mielenkiintoista seurata jonkin muunkin hahmon kautta.

Henkilöhahmot avautuvat kirjassa vähitellen, ja hahmojen kuvailua olisin kaivannut enemmän, sillä moni näistä jää jotenkin kaukaiseksi, eikä heidän kohtalostaan jaksa kiinnostua niin syvällisesti kuin tämän tyyppisessä kirjassa olisi tarpeen. Toinen ongelma minulle lukijana on toimintakuvausten verkkaisuus. Olisin kaivannut niihin kiihkeämpää, nopeatempoisempaa rytmiä, sillä kuvauksessa tunnuttiin hakevan elokuvista tutuille itämaisille taistelulajeille tyypillistä nopeutta ja yliluonnollisuutta. Nyt kirja on tässä suhteessa hieman turhan tasapaksu ja hidastempoinen.

Kevyt tuulenvire kahisutti lehvästöä. Maahan pudonneet lehdet nousivat ilmaan ja tanssahtelivat kuin pehmeässä pyörteessä. Ymmärsin neiti Ailingin kultivoivan qìtään. Hän katseli leijuvia mulperipuunlehtiä päänsä yllä. ”Arvelin, että saattaisit pitää tästä paikasta,” hän lisäsi.”

Romaanin nimi Sang tarkoittaa mulperipuuta, johon kirjassa liitetään koti-ikävän tunnetta ja surun sekaista kaipuuta. Kirjassa onkin surumielisyyttä ja kaihoa, jota vahvistetaan Dawein muistoilla entisestä. Luin kirjaa mielelläni iltaisin fiilistellen sen tunnelmia. Aiemmin mainitun kritiikin lisäksi kirjan loppupuolen turhan pitkä ”kärsimysnäytelmän” kuvaus ei minuun oikein iskenyt, joten kovin korkeita pisteitä en tälle sinänsä korkealaatuiselle teokselle voi antaa.

Arvosanaksi annan 7/10.