fantasia – Sivu 2 – Vaahteran varjon alla

Tui T. Sutherland: Tulisiivet -kirjasarja, osat 1-5

Kaikki Tulisiivet-sarjan kirjat on ostettu omaksi. Kuva: Maija Mäki.

Kirja-sarja, osat 1-5: Tulisiivet
Osa 1: Viiden poikasen ennustus (2021)
Osa 2: Puuttuva perillinen (2021)
Osa 3: Kätketty valtakunta (2022)
Osa 4: Synkkä salaisuus (2022)
Osa 5: Kirkkain yö (2022)
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy

Lukija: Ahti, tulevaisuudessa mahdollisesti myös muut perheenjäsenet

Muutama vuosi sitten Suomalaisessa Kirjakaupassa olimme katselemassa joululukemista. Äitini huomasi Tulisiivet-sarjan, mutta minä vain nyökkäilin ja esitin kiinnostunutta. Silloin en ollut vielä kiinnostunut tästä kirjasarjasta. Emme niitä silloin ostaneetkaan. Kun joulu kuitenkin tuli, sain ensimmäisen ja toisen osan lahjaksi. Muutaman päivän välttelin lukemista, mutta sitten aloitin.

Minä pidän fantasiakirjallisuuteen liittyvistä alkutiedoista, joista voi päätellä jotain tarinasta. Ensimmäisessä osassa, Viiden poikaisen ennustuksessa, esiteltiin fantasiamaailmaa kuvaava kartta ja lohikäärmelajit. Sen jälkeen tuli esinäytös. Se hämmensi hiukan, koska olinhan vasta alkanut lukemaan. Vaikea siitä oli ymmärtää mitään. Sen jälkeen kuitenkin tarina alkoi kunnolla. Tässä osassa “päähenkilönä” on mutalohikäärme Savinen. Hän on mutasiiveksi kiltimpi ja hänellä on erikoiskyky, joka on vain harvalla lohikäärmeellä. En kuitenkaan paljasta, mikä kyky se on. Mutasiivet ovat ruskeita, aika vahvoja lohikäärmeitä. Niin on Savinenkin.

Lohikäärmepoikaset elävät maan alla suojassa sodalta, ja heitä koulutetaan pelastamaan maailma. Heistä huolehtivat uljas taivassiipi Jalohaukka, vanha hiekkasiipi Dyyni, sekä kiltti merisiipi Seitti. Heidän elämänsä on tylsää ja toistuvaa. He kuitenkin haluavat päästä muuttamaan maailmaa. Eräänä päivänä tulee muukalainen, joka on hoitajien jengin (Rauhankynnen) jäsen. Hän tulee tutkimaan kohtalonlohikäärmepoikasia. Hän ei ole tyytyväinen kaikista ja sanoo, että muutamasta pitäisi päästä eroon. Silloin poikaset alkavat toimia. Savinen on ainut, joka voi pidättää hengitystään, koska on mutasiipi. Siksi hän päättää mennä luolassa olevasta joesta ulos. Hänellä on ongelmia, mutta kiitos yhden ystävistä, hän pääsee pois ja ulos. Sen jälkeen tulee tapahtumaketju, jonka jälkeen he päätyvät jälleen vangiksi.

Vankina Savinen tutustuu taivassiipien kulttuuriin. Siellä on erikoisia tapoja vangeille, ja hän myös tapaa uuden ystävän, Vaaran. Vaaran avulla he pakenevat ja satuttavat, jollei tappavatkin taivassiipien kuningattaren. Sen jälkeen tarina päättyi rauhallisesti, mutta se jatkuu mielenkiintoisesti toisessa osassa nimeltään Puuttuva perillinen.

Toisessa osassa “päähenkilö” on rohkea, itsevarma merisiipi Tsunami. Hän ei perheestään tiennyt mitään, kuten ei kukaan muukaan. Hän toivoo, että tapaisi perheensä, muttei pettyisi, kuten Savinen teki edellisen kirjan loppupuolella. Hänellä on korkeat odotukset, mutta Tsunami ei osannut odottaa, että olisi kuningattaren lapsi! Lohikäärmepentuporukka suuntaa merimaailmaan ja tapaa Tsunamin perheen. Hänen kaverinsa ovat kuitenkin koko ajan vangittuja. Heihin ei luoteta, koska he ovat muita lohikäärmelajeja. Tsunami nauttii hetkistään perheensä kanssa ja haluaa tuntea heitä, mutta ongelmia tulee ja hän ja hänen kaverinsa pakenevat merimaasta. He päätyvät mystiseen sademetsään, joka johdattaa lukijat kolmanteen osaan, Kätkettyyn valtakuntaan.

Kolmas kirja oli mielenkiintoinen. “Päähenkilö” on tässä kirjassa sadesiipi Gloria. Hän oli ollut alusta asti mielenkiintoinen ja ahkera hahmo ja tässä osassa häneen pääsee kunnolla tutustumaan. Juonellisesti tapahtui myös suuria käänteitä, joista muutama vaikuttaa edelleen kirjasarjan kuudennessakin osassa, jota luen parhaillaan.

Poikaset menevät mysteeriseen sademetsään ja yht´äkkiä Leimu, viidennen osan “päähenkilö” katoaa. Vähitellen he huomaavat, että heitä nukutetaan yksi kerrallaan. He päätyivät ansaan! Heidät viedään laiskojen sadesiipien valtakuntaan, jossa Gloria sadesiipenä haluaa vaikuttaa, sillä sadesiivet eivät tee juuri mitään. Hän pääseekin hyvin vaikuttamaan ja muuttaa sadesiipien kansaa. Hän tekee myös päätöksiä neljännessä osassa, joka on nimeltään Synkkä salaisuus.

Neljännen kirjan “päähenkilö” on yösiipi Tähtimö. Tähtimö on viisas ja varovainen, mutta myös sympaattinen, kun neljättä kirjaa lukee. Se on yllättävää, koska epäilin hänen sympaattisuuttaan kolme edellistä kirjaa. Hänelle kuitenkin sattuu vakava onnettomuus kirjassa, joka vaikuttaa hänen loppuelämäänsä.

Kirjassa mennään mysteeristen yösiipien valtakuntaan. Siellä Tähtimö tutkii heidän maailmaansa ja tapaa isänsä. Hän joutuu kohtaamaan myös monia vaikeita päätöksiä matkan varrella. Loppujen lopuksi käy niin, että tulivuori räjähtää, ja se on ollut yösiipien koti. Heistä tulee sadesiipien kansalaisia, koska heidän kansojensa välillä oli mystinen animuslohikäärme-portaali. Kirja jää hiukan kesken ja tarina jatkuu viidennessä osassa: Kirkkain yö.

Viides osa vaikutti olevan sarjan loppu, mutta en tiennyt, että sarja jatkuisi myöhemmin. Tämän takia harmitti lukea viimeistä osaa. Kirjassa “päähenkilönä” on minulle henkilökohtaisesti kaukaisin hahmo hiekkasiipi Leimu. Hän on “viallinen” hiekkasiipi, koska hänellä ei ole piikkipyrstöä, joka kaikilla muilla hiekkasiivillä on. Tähän kuitenkin tulee kirjassa vastaus. “Viimeisessä” osassa oli hiukan oletettavissa olevia loppukäänteitä sodalle, ja niin kävikin, mutta yllättävällä tavalla, joka oli mahtavaa. Mutta selviävätkö kaikki poikaset matkasta loppuun asti? Se selviää lukemalla Tulisiivet-sarjan!

Minä pidin tästä kirjasarjasta. Se oli minulle kuin tehty. Alussa oli kiinnostukseen liittyviä ongelmia, mutta jo ensimmäisen osan jälkeen en halunnut lopettaa lukemista. Tämä on ehdottomasti yksi lempikirjasarjani, jollei lemppari. Kirjasarja saa yleisesti ottaen 10/10. Mutta haluan myös järjestää yksittäiset osat järjestykseen. En anna selityksiä, mutta voit ratkaista oman lempijärjestyksesi lukemalla sarjan. En arvioinut nyt yksittäisiä kirjoja tarkemmin, mutta teen arvion sitten sarjan kuudennesta osasta, kun olen lukenut sen loppuun. Suosittelen kirjasarjaa oikeastaan aikalailla kaikille! Perheen pienimpien (alle 7-vuotiaat) ei kuitenkaan kannata lukea, sillä kirjat ovat liian jännittäviä.

Viidenneksi paras kirja on minulle Synkkä salaisuus, osa neljä.

Neljänneksi paras kirja on minulle Puuttuva perillinen, osa kaksi.

Kolmanneksi paras kirja on minulle Kirkkain yö, osa viisi.

Toiseksi paras kirja on minulle Viiden poikasen ennustus, ensimmäinen osa.

Paras kirja on siis minulle osa kolme, Kätketty valtakunta.

(Järjestys on tehty muutaman kuukauden jälkeen viimeisimmän osan lukuhetkestä.)

8 - 1

Thank You For Your Vote!

Sorry You have Already Voted!

Sword & Sorcery: Immortal Souls

Lautapeli: Sword & Sorcery: Immortal Souls
Suunnittelijat: Simone Romano ja Nunzio Surace
Julkaisija: Ares Games (2017) sekä Gremlin Project, Devir, GaGa Games, Galakta, Heidelberger Spieleverlag, Intrafin Games ja Planplay

Pelaaja: Ahti, pelasi Laegonia, jousiampuja-haltiaa, joka pystyy kutsumaan kumppanikseen Fenrir-suden ja Thorgaria, kääpiö-parantajaa sekä oli ainut, joka luki sääntöjä kunnolla

Ensimmäisen kerran tämä lautapeli iski silmään Tampereella Puolenkuun Peleissä, kun vietimme lomaa siellä suunnalla. Mutta mukaan peli ei vielä silloin lähtenyt. Muutaman viikon päästä menimme Turkuun viettämään aikaa, ja rahat sattuivatkin tulemaan tällä kertaa mukaan. Kävimme monissa kaupoissa kuten kirjakaupoissa, josta tuli mukaan muun muassa Pohjantuli -sarjakuva, mutta kävimme myös Puolenkuun Peleissä, josta lautapeli omilla rahoilla lähti mukaan.

Samana iltana alkoi myös pelin tutkiminen. Ensisilmäykseltä se hiukan hämmensi; esimerkiksi miksi pelissä on eri värisiä hirviöfiguureita. En kuitenkaan vielä aloittanut sääntöjen lukua. Seuraavana päivänä se kuitenkin alkoi ja säännöt olivat joltain osin ymmärrettäviä, mutta jotkin asiat olivat outoja. En kuitenkaan ehtinyt lukea kokonaan sääntökirjaa sinäkään iltana. Jatkoin seuraavana iltana, mutta pari aukeamaa jäi lukematta. Tämä voi kuulostaa siltä, että sääntökirja olisi pitkä, mutta se ei ole. Aikaani meni myös korttien tutkimisessa ja asioiden ymmärtämisessä. Mutta pian pääsimme ensimmäiseen peliin.

Ensimmäinen peli meni hitaasti, koska sääntöjä tarkisteltiin ja varmisteltiin, mutta noin 4 tunnin päästä tulimme valmiiksi. Peli ei mennyt vielä täydellisesti, mutta edistyimme jo. Toinen peli ei mennyt paljoa nopeammin, mutta virheitä korjattiin, koska olin tarkastellut sääntöjä. Myös hahmoja oli päästy parantamaan, mikä on hauskaa minulle. Kolmas peli pelattiin kahdessa sessiossa, koska aikatauluja meni päällekkäin. Neljättä ei ole vielä aloitettu, mutta kun kirjoitan tätä, odotan sitä innolla!

Sword & Sorceryssa on vaikeat säännöt, mutta kun niitä ymmärtää, niin pelistä tulee paljon helpompaa. Minusta pelissä on hyvät säännöt, hiukan vaikeat oppia, mutta muuten hyvät. Pidän myös siitä, että hahmoilla on omat “taistelutyylit”, niin aseista ei tule riitelyä, kuten joissain peleissä. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja hauskoja ja niiden kykyjä on hauska tutkia. Tarinamuotokin on mielestäni hyvin tehty. On myös kivaa, ettei kenenkään tarvitse olla pahis, vaan voimme olla tiiminä koko porukka. Ainut miinuspuoli minulta on, että säännöt ovat aika hankalia.

Peli sopii mielestäni pelaajille, joille monimutkaisemmat lautapelit ovat jo aika tuttuja. En suosittele tätä peliä ensimmäiseksi lautapeliksi. Henkilöille, jotka tykkäävät esim. HeroQuestistä tai Descentistä, peli sopii hyvin. Sword & Sorceryssä on paljon roolipelimäisiä elementtejä, jotka tekevät siitä minulle hauskan pelin. Lyhyesti ja ytimekkäästi: minä henkilökohtaisesti tykkään pelata peliä ja nautin sen pelaamisesta. Harmillisesti ensimmäiset pelit eivät menneet vielä täysin oikein, hankalien sääntöjen takia. Minulle peli kuitenkin on 9 ½. Hankalat säännöt pitävät sen poissa kympistä, mutta minä todellakin pidän tämän pelin tyylistä ja hahmojen päivittämisestä sekä itse hahmoista. Pidemmällä aikavälillä kokonaisarvosana voi vielä nousta kymppiin, mutta vielä se on yhdeksän ja puoli. Minä todellakin nautin pelistä!

Sword & Sorcery -lautapeli käynnissä. — Seikkailu on käynnissä. Pelipöytämme on tätä peliä varten hieman pieni ja kapea. Lisäjakkaroista ja pöydistä on apua, jotta kaikki tarvikkeet ovat helposti saatavilla. Kuva: Maija Mäki.

Pelaaja: Maija, joka pelaa Aurielia, haltia-velhoa sekä varmistelee sääntöjä ja lukee seikkailun juonta kuljettavaa Book of Secretiä

Sword & Sorcerer: Immortal Souls on eeppinen, miekka ja magia -fantasiagenreä edustava peli, jota kuvaillaan pelikielellä ”dungeon crawling” -tyyppiseksi lautapeliksi. Tämä on juuri sitä lajityyppiä lautapeleissä, josta moni perheessämme (ja varsinkin Ahti) pitää, joten olimme aika luottavaisia pelihankinnan onnistumisesta. Pelin kansikuvitus edustaa varsin geneeristä fantasiaa, mutta toivoin, että se onnistuisi murtautumaan ulos ainakin osittain kaikkein tyypillisimmistä genren piirteistä ja sitä kautta yllättämään pelaajat.

Pelin hahmot edustavat erittäin tyypillisiä hahmoja tällaiselle pelille: valittavaksi löytyvät kaikki perinteiset fantasiahahmot kääpiöstä velhoon ja haltiasta voimakkaaseen (mies)taistelijahahmoon. Erityisenä koukkuna pelissä kuitenkin on se, että pelaaja voi valita hahmonsa perusluonteen, joka voi edustaa järjestystä, kaaosta tai molempien ääripäiden keskellä olevaa neutraalia. Tämä valinta vaikuttaa pelin kulkuun, sillä järjestyksen ja kaaoksen sankarit eivät voi taistella samassa joukkueessa. Ennen pelaamista Ahti ehti perehtyä näihin ominaisuuksiin ja me päädyimme pelaamaan kaikki ”hyvisten” puolella, järjestyksen sekä neutraaleiden hahmojen kanssa.

Aikaisempien pelien perusteella tiesin, että ennen varsinaista pelaamista on pakko perehtyä kunnolla pelin sääntöihin. Samalla tiesin jo etukäteen, että pelin säännöt tulevat lopulta paremmin tutuiksi vasta pelatessa. Silti sääntöjen yksityiskohtaisuus pääsi yllättämään. Sääntökirja on 55 sivua pitkä englanninkielinen opus ja lisäksi pelissä tulee seikkailut esittelevä ja alkuasetelman paljastava Story Book sekä seikkailun aikana läpikäytävä Book of Secrets, jonka avulla kuljetetaan seikkailun juonta pelin aikana.

Sekä minä että Ahti pidämme lautapeleistä, joissa on visuaalisuutta sekä runsaasti tilpehööriä tukemaan tarinan kulkua. Tässä pelissä sitä todellakin on! Pelilauta koostuu palapelin tyyppisistä erikokoisista laatoista, jotka luovat mukavasti tunnelmaa hahmojen liikkumiselle ja tarinan juonenkäänteille. Hahmojen oma alusta on myös näyttävä, mutta myös aika monimutkainen useine palikoineen, aseineen ja ominaisuuksineen. Lisäksi pelissä on todella paljon erilaisia pahvinappuloita, joita käytetään pelin aikana merkitsemään sekä pelin aikana tapahtuvia käänteitä, että hahmoille tapahtuvia asioita. Erilaisten nappuloiden määrä voi aluksi tuntua kohtuuttoman suurelta, mutta kun pelin juonesta saa kiinni, niin niiden kanssa oppii toimimaan ihan kohtuullisesti. En sitten tiedä, onko pelissä jonkin verran pihistelty tuotantokustannuksissa, mutta osa nappuloista on minusta turhankin pieniä ja suhruisen näköisiä (sivuhuomiona Ahti: en ymmärrä tätä kritiikkiä). Esimerkiksi pelissä tärkeässä roolissa olevat ”shadow tokenit” ovat niin pieniä ja epäselvästi merkittyjä, että hämärämmässä huoneenvalossa ei keski-ikäinen pelaaja tahdo saada niistä selvää. Samalla tavoin kortteihin on ladattu valtavasti informaatiota ja osin hyvin pienellä ja ”pullealla” fontilla, mikä aiheuttaa sen, että joitakin yksityiskohtia saattaa jäädä huomaamatta. Onneksi mukana on innokas nuori, joka myös oppi pelin monimutkaiset yksityiskohdat meitä muita huomattavasti nopeammin!

Parasta pelissä mielestäni on se, että seikkailujen juonenkuljetukseen on panostettu, ja siihen on jätetty väljyyttä myös sankarien itse tekemille päätöksille. Book of Secrets antaa mahdollisuuden pelata saman seikkailun monella eri tavalla ja siinä on mahdollisuus siis seurata erityyppisiä juonen kaaria. Tämä tekee pelistä mielestäni todella kiinnostavan ja koukuttavan. Lisäksi sankareiden hahmoissa on tarpeeksi erilaisuutta peliominaisuuksiensa osalta ja niitä pystyy kehittelemään melko mukavasti omiin suuntiinsa kampanjamuotoisessa pelitavassa (jota yleensä pelaamme). Oma hahmoni Auriel-velho oli aluksi tyypillinen velhohahmo, josta on taistelujen keskellä lähinnä haittaa ja jota on melko tylsää pelata, kun hahmo hiippailee lähinnä muiden taustalla heitellen välillä joitakin heppoisia loitsuja. Kun hahmoa saa kehitettyä, siitä kuitenkin tuntuu olevan enemmän hyötyä ja sitä pääsee käyttämään mielenkiintoisemmin osana seikkailuja. Vaikka erilaisia kortteja onkin paljon, niin seikkailujen edetessä jäimme kaipaamaan silti vielä suurempaa variaatiota hankittavien aseiden, loitsujen ja muiden ominaisuuksien osalta. Hirviöissä mielenkiintoinen puoli on, että niiden kohteena on vaihtelevasti eri hahmot riippuen hirviön motivaatiosta. Näin taistelut eivät kohdistu aina vain lähinnä oleskeleviin sankareihin, vaan myös muihin – kuten tuohon taisteluissa melko heikosti pärjäävään hahmooni. Tämä tuo mukavasti lisäjännitystä itse peliin. Paljon on kuitenkin jokaisen pelaajan omalla vastuulla, miten hahmon ominaisuuksia ja kykyjä pystyy hyödyntämään. Aina kannattaa muistaa esimerkiksi tarkistaa omat puolustuskykynsä, kun on hyökkäyksen kohteena.

Yleisesti ottaen peli on mielestäni kelpoa ajanvietettä. Pelit tosin vievät ainakin meidän perheemme pelityylillä reilusti aikaa, noin kolme-neljä tuntia per seikkailu, joten kovin kiireessä tähän peliin ei kannata ryhtyä. Äitinä en suosittele kokoamaan peliä keittiön pöydälle, vaan jonnekin muualle, missä peliä voi säilyttää tarpeen vaatiessa avoimena pidempäänkin. Lisäksi säännöt ovat useammankin pelin jälkeen sen verran monimutkaiset, että pelaajien on syytä olla hyvin levänneitä ja virkeitä peliä aloitellessaan. Muutoin aikaa kuluu helposti turhaan pelin yksityiskohtien selvittelyyn ja sääntökirjan pläräilyyn.

Arvosanaksi annan 8/10.

Pelaaja: Juha, joka pelaa Ecaruksella, voimakkaalla ritarilla, sekä 1,5 pelin jälkeen myös Shaella

Okei…miekkoja, magiaa, hahmoja, örkkejä ja 10-kantaisia noppia…”Linnoissa miekoilla lohikäärmeet halki”-tyylin fantasialautapeli siis.

Peliä ei ole saatavana suomenkielisenä versiona, joten ohjekieli on englanti. Tässä arvostelun vaiheessa on pelattu jo neljä peliä (seikkailua), joten jonkinlainen tilinpäätös voidaan tehdä.

Ensimmäinen haaste on ohjeet ja niiden tulkitseminen. Miekka ja magia -englanti ei ole vahvuuteni, enkä ole järin innoissani opiskelemaan yli 50-sivuista, vieraskielistä opusta. Näin ollen muut pelitoverini saavat vastata säännöistä ja niiden noudattamisesta. Lähdetään liikkeelle periaatteella ”pelataan ja katsotaan mitä siitä tulee”.

Pelin edetessä tulee tapahtuma-, nippelinappula-, sitäsuntätä-ähky. Vähän liikaa. En tiedä mitä aineita pelin kehittäjät ovat vetäneet, mutta mullekin samaa. Pystyn sieluni silmillä näkemään millä innolla (tyyliin Youtube-videomies, joka hehkuttaa miksi HeroQuest on paras fantasiapeli. Asianomaiset tietänevät, muille linkki) pelin kehittäjät ovat peliään suunnitelleet mielessään vastaavanlainen palaute kuin em. Youtube-pätkä. Valitettavasti ihan siihen ei päästä.

Pelissä tapahtuu koko ajan kaikkea ja ihan liikaa; vaikea pysyä mukana. Milloin pitää muistaa kääntää jokin kortti tai vaihtaa ase tai lisätä heittoon yksi tai kaksi hyökkäyspistettä tai kilpeä. Muissa pelaamissani fantasialautapeleissä yleensä yksi pelaaja pelaa ”pimeää puolta”, mikä tuo peliin uutta jännitettä, koska ko. taho voi tehdä yllätyksellisiäkin peliliikkeitä. Tässä pelissä niin ei ole, vaan kaikki hahmot pelaavat ”hyviä”. Näin ollen on jossain määrin sääntöjen tulkintaa, miten vihollishahmot toimivat. MUTTA, jos olemme pelanneet täysin oikein, niin sitten täytyy todeta, että yhtään tiukkaa paikkaa ei vastaan ole vielä tullut. Toisin sanoen kovin vaikeaa ei pelissä ole edetä, pl. kaikkien muiden nippelien ja detaljien huomiointi. Omaa laiskuutta toki; ohjekirjaan tutustuminen olisi saattanut edesauttaa paremmin pelin pariin. Lisäksi useampi lisäkierros pelin parissa ja saattaisi arvio parantua, mutta nyt mennään alla olevan mukaisesti.

Itselleni tämän genren peleissä ykkönen on edelleen HeroQuest (ks. video aiemmin). Tämä peli jäänee myös Talismanin ja Descentin taakse tässä vaiheessa, joten arvosanaksi 7,5/10.

Pelaaja: Aura, joka pelaa Shaella, salamurhaaja-varas ”Roguella”

Minun mielestäni tämä peli ei ollut kovin hauska, sillä se oli liian monimutkainen. Sen ikäraja on 13+, joten se ei ole vielä tarkoitettu minun ikäiselleni. Minä pelasin vain yhden kokonaisen pelin ja yhden puolikkaan pelin. Hahmoni siirtyi sitten isin pelattavaksi, kun en jaksanut enää.

Hahmot olivat ihan okei, mutta ne olivat liian monimutkaisia.

Peli näyttää ihan hienolta, mutta siinä on sairaan monta pikkupalaa, jotka voivat kadota helposti. En tajunnut tarinasta juuri mitään, kun äiti luki sen enkuksi. Sitä oli aika vaikea ymmärtää, joten minulle selitettiin se sitten jälkeenpäin. Tarina oli silti vähän tylsä, enkä oikein tajunnut miten pelaaminen liittyi tarinaan.

Arvio: 2/10

2 - 0

Thank You For Your Vote!

Sorry You have Already Voted!

Malin Falch: Pohjantuli, osa 2: Viikingit ja varis

Sarjakuva: Pohjantuli, osa 2: Viikingit ja varis
Tekijä: Malin Falch
Kustantaja: Story House Egmont Oy Ab 2022

Pohjantuli -sarjakuvasarjan toinen osa vie seikkailua aikaisempaa synkemmille ja jännittävämmille suunnille. Kirjan eri lukuja erottavat mustavalkosävyiset kuvat henkivät sellaista painostavaa ilmapiiriä, jossa vaistomaisesti odottaa jotain pahaa tapahtuvaksi, mutta jossa mitään ei vielä kuitenkaan ole tapahtunut. Tässä suhteessa tyyli muistuttaa kovasti Ahdin jo aiemmin mainitsemaa Luupäät -sarjaa siinä vaiheessa, kun juoni tiivistyy aiempaa pelottavampaan suuntaan.

Viikingit ja varis jatkaa suoraan Pohjantulien ensimmäisen osan aloittamaa tarinaa, jossa norjalaistyttö Sonja seikkailee viikinkien ja peikkokansan asuttamassa, myyttistä ”pohjoista” kuvaavassa fantasiamaailmassa. Tässä toisessa osassa esitellään uusia hahmoja, mystinen ennustaja Varis sekä hänen oppilaansa Lotta, jotka tulevat viikinkien luo omine salattuine aikeineen. Mukana liihottelee myös harakka, joka tuntuu tietävän ehkä jotain enemmän kuin mitä vielä paljastetaan. Toiseen todellisuuteen Sonjaa etsimään tulee myös hänen setänsä, joka on vieraillut fantasiamaailmassa ennenkin, mutta joutuu yllättävään pulaan heti saavuttuaan. Tämä käänne on ehkä hieman epäuskottava siinä suhteessa, että lukija odottaa sedän tuntevan fantasiamaailman jo melko hyvin vierailtuaan siellä ilmeisesti moneen otteeseen ennenkin. Sonja kun on taas ensikertalaisena selviytynyt oudossa maailmassa ilman sen suurempia haavereita. Tässä osassa kuitenkin punotaan käyntiin useita erillisiä tarinanalkuja, joita lukija jää mielenkiinnolla seuraamaan. Tarinankuljetus etenee melko rivakkaa tahtia, joten ehkäpä joiltakin osin pidemmille juonenkaarille ei ole ollut tilaa sarjan käsikirjoituksessa.

Piirrostyyli on edelleen laadukasta ja fantasiamaailma avautuu tässä osassa hyvin nopeasti edellisestä osasta tuttuun Falchin luomaan todellisuuteen. Hahmoja tarinassa alkaa olla jo aika paljon, mutta tarina rullaa hyvin eteenpäin ja hahmoihin huomaa jo kiintyneensä, kun mutkia alkaa tulla matkaan. Sarjakuva imaisee mukaansa hämmentävän helposti ja jatkoa jää odottamaan lähestulkoon henkeä pidätellen.

Arvio: 9/10

Lukija: -Maija-

Minusta kakkososan nimi ”Viikingit ja Varis” sopii sarjakuvalle hyvin, koska tarinan pahiksia esiteltiin yllättävän paljon. Päähenkilö Sonja ei paljoa tässä kirjassa seikkaillut, mutta hänelle kävi joitakin mielenkiintoisia käänteitä. Sonja sai esimerkiksi mystisen Lotta-ystävän, joka on ennustaja-Variksen oppilas. Ja kun kirjaa selaa nopeasti, viikinkien toimintaa huomaan paljon.

Kirjassa alkoi tapahtua paljon, mikä oli mielestäni kivaa. Jatkokertomusten toisissa osissa oletetaankin tapahtuvan asioita ja esitellään usein vihollisia. Ykkösosassa taisi esiintyä vasta viikinkejä, mutta toista osaa lukiessa tuntui, että Varis olisi tarinan pääpahis. Pääpahista on kuitenkin neljännen osan jälkeen luettua vaikea arvata, vaikka se tuntui selkeältä toisessa osassa.

Piirtotyyli tässäkin osassa yllätti positiivisesti ja oli hauskaa, että lopussa esiteltiin luonnoksia. Niistä unohdimme mainita ensimmäisen osan kohdalla. Loppuhuipennus tässä oli yllättävä ja jätti miettimään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sarjakuva jäi kohtaan, jossa tapahtumat jäivät ”kesken”. Monia kysymyksiä jäi ilmaan ja lempihahmoista haluaisin tietää, selviävätkö ne (minulle lempiolentoja olivat sudet Korppi ja Balder). Juonen kannalta kirjassa tapahtui tärkeitä tapahtumia. Annan sarjakuvalle arvosanaksi 9/10, koska siinä oli tarpeeksi tapahtumia ja jännitystä ilmassa.

Lukija: -Ahti-

1 - 0

Thank You For Your Vote!

Sorry You have Already Voted!

Malin Falch: Pohjantuli, osa 1: Peikkolaakso

Sarjakuva: Pohjantuli, osa 1: Peikkolaakso
Tekijä: Malin Falch
Kustantaja: Story House Egmont 2021

Lukijat: -Maija- ja -Ahti-

Ostimme kesälukemistoksi Turun Sarjakuvakaupasta neljä ensimmäistä osaa norjalaisen Malin Falchin käsikirjoittamaa ja piirtämää sarjakuvasarjaa Pohjantuli. Sarjakuva tarttui käteen sekä komean kuvituksensa, että aihepiirinsä takia; takakansi lupasi pohjoista magiaa, myyttisiä olentoja ja reipashenkistä seikkailua. Myös Ahti kiinnostui sarjakuvasta, joten kahden lukijan voimin ensimmäiset osat kannatti ostaa kotiin.

Sarjakuva on varsin nopealukuinen, ja lukaisin lopulta kaikki neljä osaa saman illan aikana. Piirrostyyli muistuttaa minua joistakin aiemmin tutuista nettisarjakuvaa piirtäneistä taiteilijoista, esimerkiksi itseäni ihastuttanut Sarah Ellertonin Inverloch -sarjakuva tulee tyylistä mieleen. Myös Falch aloitti aikoinaan sarjakuvan julkaisemisen nettimuodossa, joten vaikutteita muilta tekijöiltä on varmaankin saatu.

Sarjakuvan juoni on tuttua fantasiaa, jossa tavallinen nuori, tässä norjalainen Sonja, tempautuu mukaan seikkailuun. Ykkösosassa on minusta vähän turhankin paljon viitteitä Peter Panin juonikuvioon, mutta seuraavissa jaksoissa tarina kaartuu onneksi myös muihin suuntiin. Sonja tapaa itsenäisen ja itsepäisen metsänpoika Espenin, ja hänen seurassaan viihtyvät peikonpoikaset. Pääpahiksena häärii koukkukätinen viikinkiäijä Hjalmar. Eniten nautin Falchin tavasta piirtää eläimiä, susikaksikko Baldar ja Korppi sekä Otso-karhu ovat todella ilmeikkäitä otuksia ja olennaisia toimijoita myös itse tarinassa. Muutoin piirrosjälki on minulle hieman liian viimeisteltyä ja ”sliipattua”. Tietokoneella viimeisen päälle hiottu tyyli toimii minulle paremmin ruudulta kuin paperilta. Ensimmäinen osa antaa kuitenkin lupauksia mehevästä tarinasta, jota kannattaa ruveta seuraamaan. Se on hyväntuulen sarjakuva, jonka maailmassa viihtyy ja jää odottamaan uusia juonenkäänteitä.

Mielipide: 8/10

-Maija-

Kun olimme kesäostoksilla Turussa, minulle ei ensimmäisenä tullut mieleen, että löytäisin uuden mielenkiintoisen sarja alun. Olin suunnitellut lähinnä joidenkin pelien ostamisia.

Samana iltana, kun ostimme kirjat, aloitimme myös lukemisen. Minun piti odottaa hetki, ennen kuin saisin ensimmäisen kirjan haltuuni, koska äiti päätti lukea ensin. Luin nopeasti ensimmäisen osan, jonka jälkeen etenin seuraavaan. En kuitenkaan kaikkia ehtinyt lukemaan samana iltana, koska oli jo hyvin myöhä.

Kun pääsin lukemaan, se oli mahtavaa! Kirja hämmensi ensimmäisissä luvuissa, mutta pian pääsin vauhtiin. Ensimmäisessä osassa esiteltiin hienosti hahmoja ja maailmaa, joka oli lumoava. Siinä ei kuitenkaan juonellisesti tapahtunut vielä paljoa. Toisessa, kolmannessa ja neljännessä osassa sen sijaan alkaa jo tapahtua. Sitä oli mielenkiintoista seurata, miten asiat kehittyivät. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole monia kysymyksiä mielessä, mutta jatkoa on vielä tulossa.

Mielestäni piirtotyyli oli aivan mahtava. En ymmärrä, mitä äiti selitti sen olevan ”liian siloiteltu”. Mielestäni tyyli oli juuri sopiva ja hienosti toteutettu. Minunkin mielestäni eläimiä oltiin erityisen hyvin piirretty. Lukiessani mieleeni tuli myös sarjakuva Luupäät. Tarina tuntui jollain tavalla samanlaiselta, kuten maailma myös.

Uskon, että hienoista maailmoista kiinnostuneille ja fantasiasta yleisesti tykkääville tämä on ehdottomasti sopiva sarjakuva. Minä annan arvioinniksi 9/10. En osaa sanoa, mikä puutuu, mutta jokin pieni asia taitaa pitää sen poissa kympistä. Yleisesti ottaen: hyvä fantasiamaailma ja hahmot, mielenkiintoinen tarina ja sarjakuvasarja, jota tulen ehdottomasti seuraamaan!

-Ahti-

***
edit. Sarjan toisen osan, Viikingit ja varis, arvion voi lukea tästä linkistä.

1 - 0

Thank You For Your Vote!

Sorry You have Already Voted!