Avainsana: sukukirjat

Kirja: Böök. Shakkia ja kulttuuria
Kirjoittajat: Petri Saharinen ja Pekka Böök, pelikommentaattorit: Ilkka Kanko ja Joose Norri
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2010

*Julkaisu sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä.*

Lukija: -Maija-

Lasten myötä pääsee tai joutuu tutustumaan mitä erilaisimpiin harrastuksiin ja kiinnostuksenkohteisiin, joihin itse ei ole koskaan aiemmin kiinnittänyt erityistä huomiota. Kuluneen kevään aikana 14-vuotias poikamme Ahti on kiinnostunut shakin peluusta, ensin kännykän sovellusten kautta, sitten myös paikallisten shakkikerhojen tapaamisiin osallistuen. Ilmeisesti shakki onkin tällä hetkellä noussut uuteen suosioon nuorten keskuudessa. Jonkinlaisena sysäyksenä voinee pitää Netflixin menestyssarjaa Musta Kuningatar (The Queen´s Gambit 2020), josta odotellaan parhaillaan toista tuotantokautta. Toinen syy piilee siinä, että sekä Youtubessa että TikTokissa julkaistaan jatkuvasti nuorten suosiossa olevia shakkiaiheisia videoita. Ahti seuraa esimerkiksi GothamChess -nimimerkillä tubettavaa shakin kansainvälistä mestaria, yhdysvaltalaista Levy Rozmania. Shakkisovellusten kautta shakkia voi pelata välituntisin kavereiden kanssa, mutta paremmuudesta voi otella myös miljoonien muiden shakkiin hurahtaneiden kanssa.

Vanhempaa ikäpolvea edustavalle videoiden tuijotus tunnista toiseen ei tunnu luontevalta, joten pysyäkseni perillä nuorison kiinnostuksen kohteista, olen lueskellut kesän aikana sellaista shakkikirjallisuutta, jota olen saanut käsiini. Kirjastosta löytyi muhkea, yli 400-sivuinen ja runsaasti kuvitettu teos Böök. Shakkia ja kulttuuria, joka kertoo ensimmäisen kansainvälisesti tunnetun suomalaisen shakinpelaajan, shakin suurmestari Eero E. Böökin (1910–1990) elämäntarinan. Böökin elämäkerrasta vastaa kirjassa Petri Saharinen, ja Böökin suvun vaiheista, erityisesti Eero E. Böökin isän Einarin sekä isoisän Emil Böökin elämästä, kertoo yksityiskohtaisesti Eero E. Böökin vanhin lapsi, Pekka Böök. Kirjaan on koottu myös useita Böökin sekä aikalaisten pelejä, joita analysoivat fidemestari Ilkka Kanko sekä kansainvälinen mestari Joose Norri. Kirjassa on siis tavallaan kolme erilaista tasoa, ja sitä voikin lukea monesta näkökulmasta käsin.

Mitä ihminen saisi aikaan, jollei ottaisi tehdäkseen enemmän kuin kerkiää.”

Kirjasta välittyy perusteellinen perehtyminen Eero E. Böökin elämään ja hänen peliuransa vaiheisiin. Ilahduttavaa on, että loppuun on kirjattu lähteiden ja kirjallisuuden lisäksi Böökin kirjoittamat shakkikirjat ja hänen kilpailutuloksiaan turnauksissa, maaotteluissa ja shakkiolympialaisissa sekä merkittävimmissä kaksinotteluissa. Lopusta löytyy myös pelaajahakemisto sekä peliluettelo. Böökin perhekunnan kotiarkiston lähteet ovat todennäköisesti olleet tärkeässä roolissa siinä, että Eero E. Böökin elämään päästään pureutumaan näin monipuolisesti ja eri elämänvaiheisiin syventyen. Osittain kirja näyttäytyykin lukijalle sukukirjana, sillä Böökin suvun vaiheita käydään aluksi läpi erittäin perusteellisesti peilaten niitä Suomen historian vaiheisiin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Emil Böök (1835–1914) toimi ruotsinkielisen Helsingofrs lyceumin rehtorina ja hänen poikansa Einar Böök (1874–1957) teki virkamiesuran toimien mm. Cajanderin toisessa virkamieshallituksessa sosiaaliministerinä vuonna 1924. Böökin perheessä arvostettiin ahkeruutta, pitkäjänteisyyttä ja asioihin perehtymistä. Eero E. Böökin menestyksen shakissa kuvataan perustuneen erityisesti juuri ahkeruudelle, sillä hänen pelityylinsä oli realistinen ja tietyllä tavalla varovainen. Shakkiin vihkiytyneet tuntuvat arvostavan erityisesti luovia, yllätyksellisiä ja loistokkaita pelaajia, mutta Böök oli pikemminkin teoreettisesti suuntautunut, oppinut pelaaja. Uskottavaksi kirjan tekeekin se, ettei se suhtaudu Böökiin kovinkaan glorifioiden, vaan tuo esille myös hänen huonompia pelejään ja luonteen heikkouksia. Kukapa meistä täydellinen olisikaan.

Eero E. Böökin nuoruuden kuvaus ja innostus shakkia kohtaan on sympaattista luettavaa. 1920-luvulla kansainvälisten shakkiturnausten seuraaminen ei ollut helppoa. Böök seurasi New Yorkin suurmestariturnausta vuonna 1924 suurella innostuksella niillä keinoin mitä pystyi. Hän laati shakkivihkoonsa oman turnaustaulukon, jota täytti sitä mukaa kuin sai tietoja päättyneistä peleistä. Sanomalehdet julkaisivat shakkiuutisia sivuillaan kuitenkin satunnaisesti, eikä radiotakaan vielä ollut käytössä. Nykynuoriin verrattuna tässä on valtava ero, mutta toisaalta nykyisyyttä vaivaa valtaisa infoähky, jolloin nuoren saattaa olla vaikea löytää järkeviä julkaisukanavia shakkia seuratakseen. Heti nuoresta asti Böök oli kuitenkin kiinnostunut kansainvälisestä, korkean tason shakista. Hänellä oli myös kielipäätä, ja hän kävi kirjeenvaihtoa monien aikansa tunnettujen shakki- ja kulttuurivaikuttajien kanssa. Kirjassa mielenkiintoisia ovatkin kuvaukset ystävyyssuhteista, joita shakkimaailmassa kansainvälisellä tasolla syntyi. Böök ystävystyi esimerkiksi lahjakkaan virolaisen Paul Keresin kanssa. Keresin peliuran kuvaus ei ehkä suoraan liity Böökiin, mutta se on mielenkiintoista luettavaa aikakauden ymmärtämisen kannalta. Parhaimmillaan Böök oli shakissa 1930–1940-luvuilla, sitten päivätyö insinöörinä satama- ja rautatielogistiikan alalla sekä perhe-elämä alkoi vaikuttaa shakkiuraan ja Böök päätti keskittyä päivätyöhönsä. Böök oli todella lähellä shakin suurmestarin arvoa, ja lukijaakin jää harmittamaan vuoden 1948 tapahtumat, jossa tiedonkulun katkosten takia hän myöhästyi tärkeästä pelistä, minkä takia tämä shakin korkein titteli jäi häneltä saavuttamatta.

Eero E. Böökin insinööriuran kuvauksen liitän Böökien sukukirjamaiseen osuuteen. Siinä on kuitenkin myös itseäni kiinnostavia vaiheita, sillä Eero E. Böök valittiin Turun kaupungin apulaissatamainsinööriksi vuonna 1945. Hänen työtehtävänsä liittyivät sataman korjaustöiden suunnitteluun sekä uuden sataman laajennuksen yleissuunnitelman laatimiseen. Yhteistyötä Böök teki monen vuoden ajan Turun kaupunginarkkitehti Olavi Laisaaren kanssa. Nämä Böökin uran yksityiskohdat limittyvät osittain erääseen tutkimusprojektiini, joten tämä osuus oli mielenkiintoista luettavaa, vaikkei suoranaisesti shakkiin liittynytkään.

Pidin kirjassa tehdystä ratkaisusta, jossa pelianalyysit kulkevat kronologisessa järjestyksessä kirjan leipätekstin mukaisesti. En ole asiantuntija pelianalyysien suhteen, mutta minusta ne on kirjoitettu kiinnostavalla tavalla ja ajankuvaa mukaan tuoden. Seurasimme pelilaudalla Ahdin kanssa kirjassa kuvatun klassikkopelin vuodelta 1925, joka käytiin Baden-Badenissa Richard Rétin ja Aleksandr Aljechinin välillä. Pelejä on kirjassa mukana runsaasti, ja ne varmastikin kiinnostavat shakin pelaajia. Toisaalta muutakin sisältöä on sen verran paljon, että kirja palvelee erinomaisesti myös tällaisia shakin kulttuurihistoriasta kiinnostuneita lukijoita, joille varsinaiset pelit taas eivät kovin helposti avaudu.

Kuten historioitsija Erkki Urpilainen toteaa tästä samasta teoksesta tekemässään kirja-arviossa, ei suomalaisesta shakkikirjallisuudesta ole runsauden pulaa. Tässä suhteessa teos on harvinaislaatuisen laaja ja monisyinen kokonaisuus, mikä kunnioittaa kohdettaan, sillä Eero E. Böök tuli tunnetuksi peliuransa lisäksi myös tuotteliaana kirjoittajana, joka toi tuotannollaan näkyväksi shakin historiaa ja suomalaista shakkikulttuuria. Etsiskelin Böökin tuotantoa, ja ainakin nettiantikvariaateista kirjoja löytyy harvakseltaan. *Finlandia Kirjasta löytyy Böökin Mestarin mietteitä ja muutakin tuotantoa mukavan edukkaasti.

Kirja on tehty arvostettavalla pieteetillä, ja sitä voi lukea myös selaillen kiinnittäen huomiota ainoastaan johonkin tiettyyn teemaan. Teoksen monikäyttöisyyden takia sen voisi hyvinkin hankkia myös omaan hyllyyn. Tämän takia annan arvosanaksi varsin korkean 9/10.