Elokuva: The Crow – Korppi (2024)
Ohjaus: Rupert Sanders
Pituus: 111 min.
Ensi-ilta: 23.8.2024
Katsoja: Juha
Noh niin, nokkelimmat tajusivatkin heti, että tätä leffaa, eikä mitään sen versiota ole koskaan suomennettu. Eikä varsinkaan korpiksi, kun kyse on variksesta. Todettakoon, että elokuva lähtee liikkeelle vähintään mielenkiintoisesti kun suomentaja (sekä ruotsintaja) ovat kääntäneet crowin korpiksi!!! Pahalta näyttää… Tuotakoon se heti ensi alkuun selväksi, että alkuperäinen vuoden 1994 The Crow on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani ja ei voi sanoa etteikö se vaikuttaisi tähän ”objektiiviseen” arvioon.
Ja tosiaan, näillä kahdella elokuvalla ei ole mitään tekemistä keskenään kuin se, että molemmat pohjautuvat samaan sarjakuvaan, joten siinä mielessä vertailu on tarpeetonta. Tarina on itseasiassa täysin uudelleen kirjoitettu ja taitaa ainoa yhtymäkohta alkuperäiseen tarinaan olla se, että Eric palaa kuolleista ja tappaa kaikki syylliset. Se, miten tarina on kirjoitettu ja esitetty, on se ongelma. Ei kai kukaan tosiasiallisesti usko että joku palaa kuolleista kostamaan? Kyse on eskapistisesta fantasiasta, jollaisia ihmiset haluavat nähdä omista syistään. Ei kai kukaan usko sitäkään että tulevaisuudesta tulee kyborgi, joka tappaa vastarintataistelijan äidin ennen tämän syntymää…
Ongelma vain on se, että yksi keskeinen elementti, josta leffa on nimensäkin saanut, loistaa poissaolollaan. Kyllähän korp…variksia tuonpuoleisessa lentää ja satusetä ko. paikassakin viittaa tarinaan jossa korp…varis palauttaa kovia kokeneen korjaamaan asiat oikein. Elokuvan tekijät ovat siten unohtaneet koko himputin linnun ja siihen liittyvän itseluodun myytin toisin kuin tuossa 1994 versiossa, jossa Ericin hahmo oli koko leffan ajan kytköksissä kyseiseen lintuun. Näin ollen pohja koko tarinalta menee siinä, että Ericin hahmolla ei ole mitään kontaktia kyseiseen lintuun. Myös tarinaan itsessään oli tuotu outoja höpölöpö-juttuja liittyen esim. elokuvan pahimpaan hahmoon. Lisäksi tapa, jolla Shelly ja Eric tapetaan, on epäuskottava elokuvan lähtökohtien kannalta.
Jotain hyvää leffassa kuitenkin on; kaikki se mitä tapahtuu Ericin paluun jälkeen. Ericin kosto on ansiokkaalla raivolla esitetty ja parhaassa teloituskohtauksessa oopperassa, jossa Eric soveltaa samuraimiekkaa varsin ansiokkaasti, teki mieli nousta sesomaan ja taputtamaan. Kaiken lisäksi olin ainoa katsoja näytöksessä, joten olisin niin voinut huoletta tehdäkin. Ongelma taasen oli siinä, että alkuperäisessä Crowissa oli roistotkin identifioitu ja annettu hassut kutsumanimet, joten hahmoissa oli siten ulottuvuutta, vaikka olivatkin roistoja.
Tässä leffassa Eric kyllä tappoi kaikki, mutta hahmoja ei pystynyt identifioimaan samalla tavalla, kuin Brandon Leen versiossa, jossa jokaista yksittäistä hahmoa jahdattiin nimeltä ja jokainen sai henkilökohtaisen yksittäiskäsittelyn. Elokuvan graafinen väkivalta yllätti jossain määrin, että tämmöisiä leffoja ei enää tehdä. Olin toki nähnyt jo Wick-elokuvat ja Kill Bill taisi olla se, joka palautti hurmeisen kuvaston elokuvaan. Nimittäin vastaavaa karkeloa tässäkin ja ihmettelen varsin suopeaa ikärajaa, koska miekan käyttö oli varsin…luovaa. Alkuperäinen Crow oli K18 leffa, tosin siinä syynä taisi olla huumepiikkien kanssa pelaaminen, eikä niinkään muu kuvasto.
Kävin katsomassa leffan Paimion Biostarassa (https://biostara.fi/) ensinäytöksessä ja hämmennys oli suuri, kun totesin olevani ainoa katsoja. Sain siis yksityisnäytöksen, joka tietysti on laatua, mutta eivätkö paimiolaiset sitten käytä palvelua vai eikö tämänsisältöinen viihde kelpaa…tiedä häntä. Joten paimiolaiset, jotka luette tätä, niin alkakaahan käyttää kaupungissanne olevaa palvelua, jotta se kannattaa. Liputkin ovat edullisia.
En voi suositella elokuvaa, enkä ainakaan alkuperäisen vuoden 1994 version faneille. Jos haluat nähdä korkeatasoista kostoelokuvaa, niin suosittelen ennemmin alkuperäistä The Crowia (10/10), tai jos vielä nihilistisempi meno maittaa, niin Mad Maxia (10/10). Jos siis kokonaisvaltainen elokuvakokemus kiinnostaa aiheen tiimoilta. Tälle annan 5/10 ja pisteet tulevat jokaisesta luovalla tavalla suoritetusta samuraimiekka-toimenpiteestä.