Avainsana: mattel

Elokuva: Barbie
Ohjaus: Greta Gerwig
Pituus: 114 min
Ensi-ilta: 21.7.2023

Katsojana: koko perheemme

-Maija-

Ilman massiivista mainoskampanjaa en todennäköisesti olisi kiinnittänyt erityisempää huomiota Barbie-elokuvaan, sillä itselläni ei ole koskaan ollut kovin syvällistä suhdetta barbeihin. Ikäluokkani lapsuuteen barbit kuuluivat, joten niitä oli muutama minullakin. Keniä en muista omistaneeni, mutta saattoihan sellainenkin löytyä. Mieleeni on jäänyt, että äitini kanssa ompelimme barbille historiallisia, rokokoo- ja barokkihenkisiä asuja. Ne olivat mielestäni hienompia kuin barbien nykyaikaa kuvastavat ostoasut. Nukke saattoi olla mukana legoleikeissä, yhtenä mielikuvitushahmona muiden joukossa, ja usein esiintyen esimerkiksi kuningatar Kleopatrana. Barbien ulkomuodon tuunauksesta en pitänyt, ja pidin esimerkiksi nukkien hiusten leikkaamista hirveänä nuken pilaamisena. Minun luonani ei Outo-Barbieita asunut.

Elokuvissa nuket aika usein heräävät eloon, ja se on minusta aina ollut jollain tavalla kammottavaa. Esimerkiksi Disneyn Pinokkio-elokuva ei ole koskaan kuulunut omiin suosikkeihini, ja hirviönukeista kertovia kauhuelokuvia en todellakaan uskalla edes katsoa. Barbie-elokuvasta nousi itselleni ajoittain mielikuvia Stepfordin naiset -elokuviin (1975 ja 2004), jossa liian täydellisiltä ja pahaenteisen hyväkäytöksisiltä vaikuttavat kotirouvat osoittautuvat miesten muodostaman salaseuran hallitsemiksi roboteiksi. Kun täydelliseksi hiottu ulkokuori alkaa saada säröjä, siitä tulee kiinnostavampi. Uudessa Barbie-elokuvassa Stereotyyppi-Barbie kokee eksistentiaalisen kriisin ja alkaa kyseenalaistaa täydellisen päivänsä kulkua. Positiivista on, että Barbie vaikuttaa tässä elokuvassa ehkä ensimmäistä kertaa sympaattiselta, ja mitäänsanomaton Ken ja kaikkien jo unohtama Allankin (Kenin ”paras kaveri”, joka lanseerattiin markkinoille vuonna 1964) saavat jonkinlaisen luonteen ja tarkoituksen olemassaololleen.

Ulkoasultaan elokuva on kuin karkki ja siinä on leikitelty oivaltavasti Barbien muovimaailmalla sekä kaikella nukkeihin liittyvällä tuotteistamisella. Barbie-fanit saavat yksityiskohdista varmasti paljon riemua, ja elokuva onkin kaikin tavoin nokkela viitatessaan myös muuhun populaarikulttuuriin ja elokuviin. Elokuvan alun sovellus 2001: Avaruusseikkailu -elokuvasta antaa heti katsojalle osviittaa siihen, millaista teosta on tultu katsomaan. Barbie on visuaalista tykitystä, ja myös tehokas mainos Mattelille, vaikka yhtiöön elokuvan hengen mukaisesti kohdistetaankin sarkastisia heittoja. Musikaalinumerot olivat minulle kuitenkin vähän liikaa.

Elokuvan juoni ei ole kovin omaperäinen, ja esimerkiksi ”normimaailman” teini-ikäinen tytär jää elokuvassa melkolailla statistiksi seurailemaan tapahtumien kulkua äitinsä vanavedessä. Elokuvaa on kiitelty feministisestä otteestaan, mutta itse en nähnyt tässä kovinkaan suurta huomioarvoa. Elokuvan feminismi osuu keski-ikäisen perheenäidin kokemaan todellisuuteen ja cisnormeja ylläpitäen heterosuhteisiin – eli ei tarjoile mitään kovin yllättävää. Elokuvaan yhdistyy monien mielessä varmasti myös nostalgisia muistoja omista barbie-leikeistä ja siitä, millaista naiskuvaa nuket edustivat omassa lapsuudessa. Terävämpää feminististä yhteiskuntakritiikkiä löytyy minusta silti monesta muusta elokuvasta, esimerkiksi jo mainituista Stepfordin naisista. Elokuvassa Barbien olemassaoloonsa liittämät kysymykset edustavat lähinnä länsimaista yksilökeskeisyyttä: entä jos Barbie olisikin saanut vaikkapa ekologisen herätyksen edustamansa muovimaailman keskellä? Barbie-elokuva on minusta yhteiskuntakritiikiltään kuin kirpeä hedelmäkarkki, joka kuitenkin alkukirpeytensä jälkeen sulaa nopeasti suuhun. Sen jälkeen jää odottamaan astetta tujumpaa, suuhun poltteen jättävää salmiakkia, mutta sellaista tämä Barbie-universumi ei tarjoile.

Arvio: 7/10

-Juha-

Lähtötietojen pohjalta tämä elokuva ei kuulu niihin genreihin, joita yleensä käyn elokuvissa katsomassa, joten oletus ”katsomatta paskee” oli ennakkoasenne. Päädyimme käymään porukalla ”perheleffassa”, joten mennään nyt sitten.

Elokuvan tarina oli todella ohut ja ennalta-arvattava. Tarkastelu kytkeytyykin siten siihen, minkälainen maailma Barbie-maailmasta on luotu sekä mitä lainauksia muusta populaarikulttuurista bongaa. Erityismaininta menee detaljille, jossa vyölaukussa Kenin nimi oli muokattu Metallica-logon mukaiseksi. Itse maailmassa oli hyödynnetty hyvin ja uskottavasti Barbielelu-katalogia eli samoja autoja, rakennuksia, huonekaluja jne. saa myös oikeille barbinukeille. Myös erilaiset barbienuket oli huomioitu ja bonuksena ”Outo-Barbie” eli se, jota lapset itse muokkaavat nukeistaan. Joo ja Allan (anyone?). Myös siirtyminen Barbielandista todelliseen maailmaan oli oivallisesti ja luovasti toteutettu. Ennakkoasenteen osalta todettakoon, että elokuva ylitti viihtyvyyskynnyksen ajoittain hauskoillakin kertakäyttövitseillä, mutta ei tästä klassikkoa saa mitenkään.

Elokuvaa on markkinoitu jonkinlaisena feministisenä kannanottona, ehkä niin, mutta kyllä sekin jää puolitiehen. Kyseessä on siitä näkökulmasta aika stereotyyppinen lähestymistapa, josta irtosi pari hauskaa vitsiä ja varsin epäuskottavien käänteiden kautta tapahtunut muutos Barbiemaasta Kenmaaksi ja takaisin. Ei sillä, että elokuvaa tulisi liian vakavasti katsoa, mutta ei kai katsojia voi miten vaan aliarvioida. Nämä tapahtumat kuitenkin käsikirjoitetaan, joten olisi luullut, että Hollywoodin kovapalkkaiset tekijät myös tekevät rahansa eteen laatutyötä (joo joo, tiedetään ne ovat parhaillaan lakossa koska saavat liian vähän…). No jaa, jalkapalloilijat tienaavat miljoonia, eivätkä ne tunnu osuvan siihen kehystettyyn verkkoon millään. Ja kuvainnollisesti sanoen nyt kävi tässä leffassa myös käsikirjoittajille niin.

Elokuvan parasta antia oli stereotypioiden vastakkainasettelu, josta irtosi hauskaakin läppää. Pisteen menetys kuitenkin siitä hyödyntämättömästä potentiaalista, minkä olisi asteen räävittömämmällä lähestymistavalla aiheeseen saanut. Tämä ei kuitenkaan varsinainen lastenelokuva teemastaan huolimatta ollut. Kyllä miesten olisi pitänyt olla kunnon kaljamahaisia pösilöitä myös fyysisesti korostamaan elokuvan tekijöiden tavoittamaa viestiä. Nyt Kenit olivat ”vain” kaljaahörppiviä lihaskimppuja, jotka innostuivat hevosista ja minijääkaapeista täynnä sixpakkejä. Tosin elokuvan mehevin kohtaus sijoittuu siihen, kun Barbie palaa tosimaailmasta kotiinsa, nyt uudelleen nimettyyn Mojo Dojo Casa Houseen (en tiedä mitä tarkoittaa, mutta täytyy lanseerata käyttöön), ja tapaa Kenin. Tässä kohtaa Ryan Gosling irroittelee antaumuksella ja vastaavaa ”ylilyöntiä” olisi voineet muutkin näyttelijät soveltaa.

Yhden pisteen vähennys elokuvan pituudesta. Tarpeettomasti venytetty lähes kahteen tuntiin, kun tämäntyyppisille, tarinaltaan ohuille, elokuville riittäisi perinteisesti 1,5 tunnin mitta. Elokuvassa oli kuitenkin tarpeettomia ja kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä tanssi/laulukohtauksia ja loppupelissä elokuvaan ei tuonut lisäarvoa Mattelin johtoryhmän päätyminen Barbiemaailmaan. Siitä tosin olisi saatu hyvällä käsikirjoituksella hyvää irtoläppää, mutta tätä potentiaalia eivät tekijät olleet halunneet hyödyntää. Sen sijaan saatiin jonninjoutava ja venytetty ”lopputaistelu”. Käsikirjoitusta olisi pitänyt joidenkin osien kohdalla vielä hioa eikä tällä(kään) maailmaa paranneta, joten näistä vielä kaksi pistettä pois ja voidaan tehdä alla oleva yhteenveto.

Kokonaisuutena elokuva on kertakäyttöviihdettä, enkä usko, että useampi katselukerta juurikaan lisäarvoa toisi. Tämä ei päädy missään muodossa elokuvakirjastooni. Kokonaisarvosana siten 6/10.

-Ahti-

Barbie-elokuva oli rehellisesti sanottuna pettymys. Sitä oli hehkuteltu liikaa, ja lopputulos oli… jotain mitä ei olisi olettanut. Siitä ei myöskään paljoa jäänyt sanottavaa. Se saattaa tosin johtua myös siitä, että se oli tarkoitettu enemmän vanhemmille, joten teini-ajattelutapani ei tähän leffaan oikein soveltunut. Suhteeni barbeihin on olematon, joten en tiennyt barbeista paljoa etukäteen.

En ollut kuunnellut, kun päätettiin, että se mennään katsomaan. Mutta iloisesti sinne lähdettiin, kun kerrottiin, että mennään katsomaan Barbie-elokuva. Saavuttuamme Biostaraan, kaikki halusivat popcornia, paitsi Aura, joka otti pienen sipsipussin. Kielsimme isiä syömästä poppareita ennen kuin alkusanat olisivat loppuneet, joten hän närkästyi siitä. Huomasin hänen kuitenkin hekottelevan joillekin läpille elokuvan aikana.

Elokuvan alku, eli Stereotyyppi-Barbien täydellinen päivä, oli kamala. Se ei vain ollut minun tyylinen. Siitä ei oikein jäänyt muuta sanottavaa paitsi se, että se tuntui hyökkäävältä. Se sai tunteen, että naiset alkaisivat käyttäytyä samalla tyylillä, kuten miehet historiassa: epäreiluina johtajina. Sellaiseenhan ei enää haluta, eikö vain? Keskiosa oli juonellisesti ihan OK. Ei mikään lempijuoneni, mutta ei myöskään mikään huonoin. Siinä oli myös hauskoja läppiä, joita jopa perheen pienimmät ymmärtäisivät. Loppu oli kuitenkin olettamaton, ja petasi, että tulisi toinen osa.

Lempihahmoni oli Ken. Hän teki hauskoja juttuja elokuvan myötä, mutta sai myös sympaattisemman puolen, toisin kuin Barbiet. Elokuvasta on kuitenkin vaikea keksiä sanottavaa, joten vaikka olin ajatellut antavani 7, joudun antamaan 6. Kerrankin elokuva, joka on suunnattu minun ikäisilleni, mutta josta en tykkää.

-Aura-

Minun mielestäni tämä Barbie-leffa on yliarvostettu. Se oli ihan kiva, mutta jotain jäi puuttumaan. Se oli hauskaa, kun Allan oli mukana, vaikka en edes tiennyt, että sellainenkin on olemassa.

Minulla on ollut pari barbia, mutta kaikista tuli outo-barbieita. Ajattelin, että se olisi hauskaa, jos leikkaisin sen tukkaa ja värittäisin naamaan. Leikkasin myös vaatteita.

Minun lempihahmoni leffassa oli Allan, koska se oli hauskin. Muutkin hahmot olivat ihan kivoja. Mojo dojo casa -house oli kuitenkin ihan liikaa. Tarinan juoni on aika selkeä mielestäni. Musiikkinumerot olivat vähän outoja, mutta se ei haitannut.

Kun katsoimme elokuvaa teatterissa, niin meidän takanamme jotkut tyypit nauroivat kaikille jutuille. Se oli vähän ärsyttävää, mutta ei se haitannut niin paljoa. Minua ei naurattanut kaikki samat asiat elokuvassa kuin heitä. Elokuvan alku oli vähän outo, kun siinä tuhottiin vanhoja vauvanukkeja, ja kun ensimmäinen uimapukubarbie ilmestyi. Se oli isompi kuin kaikki muut. Elokuva päättyi ihan hyvin. Olisi kivaa, jos elokuvalle tulisi toinen osa, ja Stereotyyppi-Barbieta seurattaisiin siinäkin. Mutta eniten toivon, että Allan saa oman elokuvansa!

Annan Barbie-elokuvalle arvioksi 7,5/10. Jos Allan olisi pääosassa, voisin antaa paremman arvion.